Oulun joukkoliikenteen tilanne on normalisoitunut, eikä vuoroja ole jouduttu nyt pariin päivään perumaan.

Oulun joukkoliikennepäällikkö Helena Väliaho kertoo, että OTP Travel on kertonut pystyvänsä hoitamaan liikennöinnin normaaliin tapaan, jos uusia sairastumisia tai karanteeneja ei enää tule.

Kuljettajien tartuntojen ja karanteenien vuoksi viikkojen 2 ja 3 aikana Oulun joukkoliikenteessä jouduttiin perumaan pahimmillaan noin 250 vuoroa päivässä.

Oulun kaupunki vaati eiliseen maanantaihin mennessä OTP Travelilta selvitystä, miksi liikennöitsijä ei pystynyt hoitamaan velvoitteitaan, vaan joutui perumaan satoja bussivuoroja päivittäin. Joukkoliikennepäällikön mukaan OTP Travelin pitää edelleen todentaa force majeure -tilanteen olemassaolo, johon liikennöitsijä on vedonnut perumisten yhteydessä.

Väliaho kertoo saaneensa OTP Travelilta eilen maanantaina sähköpostia, mutta ei ole ehtinyt perehtyä vielä tarkemmin sen sisältöön.

Kaupungin ja liikennöitsijän väliset neuvottelut jatkuvat, mutta aikataulu on vielä auki.

Lue lisää:

Oulussa peruttu satoja bussivuoroja ja sen takia kaupunki vaatii kuljettajien terveystietoja – lain mukaan ulkopuolisella ei ole niihin oikeutta

Oulussa jää keskiviikkona noin 250 bussivuoroa ajamatta – kaikista peruuntuneista vuoroista ei ole tullut edes tietoa Oulun joukkoliikenteen suunnittelijalle