Koronakäytännöt muuttuvat Pohjois-Savossa, alueellinen koronakoordinaatioryhmä tiedottaa. Tartuntatautilääkäri ei enää aseta koronaan sairastuneita eristykseen, vaan heidän on eristäydyttävä itse ja ilmoitettava altistuneille asiasta.

Alueellisen koronan torjuntatoimia koordinoivan ryhmän, niin sanotun koronanyrkin mukaan eristyspäätöksillä ei enää voida ehkäistä tehokkaasti koronan leviämistä, koska omikronmuunnos tartuttaa merkittävästi jo ennen oireiden alkua ja koronatestauksessa on viiveitä.

Koronatestaaminen on nyt kohdennettu vakavasti sairaisiin potilaisiin, riskiryhmään kuuluviin, sosiaali- ja terveydenhuollon työntekijöihin ja pitkäaikaishoitolaitoksissa asuviin.

Koordinaatioryhmä muistuttaa, että oireisena tulee jäädä kotiin ja välttää kontakteja oman kodin ulkopuolisiin henkilöihin, kunnes oireet ovat lievittyneet. Kontakteja on vältettävä vähintään viiden päivän ajan.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen sivuilla on lisää ohjeita koronaan sairastuneelle.

Ansionmenetykset pitää korvata muulla tavalla

Koronakoordinaatioryhmän mukaan ansionmenetys ei ole enää syynä eristykseen määräämiseksi. Ryhmän mukaan poissaoloista koituvat menetykset pitää korvata ensisijaisesti muilla tavoin kuin tartuntataudeista vastaavan lääkärin eristyspäätöksellä.

Ryhmän mukaan tällaisia korvaavia käytäntöjä voivat olla esimerkiksi normaalit sairauspäivärahakäytännöt tai työntekijän laajennettu oikeus olla poissa töistä omalla ilmoituksella.

Sosiaali- ja terveysministeriö tekee parhaillaan selvitystä tähän liittyen.

Mikä koronanyrkki?

Pohjois-Savon alueellinen koronakoordinaatioryhmä, eli niin sanottu koronanyrkki, on ryhmä asiantuntijoita. Ryhmässä on edustajia Pohjois-Savon sairaanhoitopiiristä, Itä-Suomen aluehallintovirastosta, Pohjois-Savon ely-keskuksesta, Sisä-Savon terveydenhuollon kuntayhtymästä, Ylä-Savon sote-kuntayhtymästä, Finaviasta sekä Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta.

Mukana on myös edustajia kunnista: Lapinlahdelta, Siilinjärveltä ja Varkaudesta. Kuopion kaupungilta mukana on edustajia sekä sote-puolelta että opetustoimesta.

Koronanyrkki kokoontuu sosiaali- ja terveysministeriön edellyttämän alueellisen viranomaistyön organisoimiseksi sekä toimenpiteiden koordinoimiseksi. Ryhmässä seurataan epidemiatilannetta ja arvioidaan suositusten ja rajoitusten tarvetta.

Lue myös:

Koronatilanne Pohjois-Savossa: Koronaeristyksestä luovutaan | Koulut ja päiväkodit varautuvat tartunta-aaltoon