LONTOO Terveiset Euroopan vapaimmasta maasta!

Pääministeri Boris Johnson julistaa nyt paluuta normaaliuteen Englannissa, sillä koronaviruksen omikronmuunnoksen vuoksi luotu “suunnitelma b” poistetaan torstaiaamuna käytöstä.

Eivät rajoitukset elämää juuri haitanneet. Pubiin ja ravintoloihin on päässyt omikronaikoinakin ihan mielen mukaan ilman maskeja ja todistuksia.

Yöhön saakka ei ole tullut nyt rymyttyä, mutta klubienkin ovet olisivat koronapassilla auenneet.

Torstaina kyytiä saavat omikronaallon tuomat lievät rajoitukset: maskipakko julkisissa sisätiloissa ja koronapassin vaatiminen suuremmissa yleisötilaisuuksissa. Suositus kotoa käsin työskentelyyn poistettiin jo viime viikolla.

Britannian terveysministeri Sajid Javid väitti, että Britannia oli “Euroopan vapain maa” jo vuodenvaihteessa. Rajoitusten vähyydestä huolimatta omikron on kuitenkin näkynyt ja kuulunut.

Lontoossa ravintolat ovat sulkeneet oviaan omaehtoisesti, sillä henkilökunnan poissaolojen määrä nousi ennätystasolle koronatartuntojen vuoksi.

Ambulansseja näkyy liikenteessä paljon, mutta terveydenhuollon kapasiteetti on riittänyt. Omikronmuunnoksen aiheuttamaa tautia arvellaan täälläkin lievemmäksi, mutta Englantia on suojannut myös laajasti levinneistä korona-aalloista tullut luonnollinen immuniteetti sekä hyvin onnistunut rokotuskampanja.

Kolmansia rokotuspiikkejä on tarjottu kaikille aikuisille. Itsekin sain sen ennen joulua.

Britannia voi tuoreen arvion mukaan olla yksi ensimmäisistä maista, joka on “ulkona pandemiasta”, korkean immuniteettitason vuoksi.

Tätä ei kuitenkaan Lontoossa juhlita, sillä aivan viime aikoinakin epidemia vaatinut noin 200 päivittäistä kuolonuhria.

Monet pelkäävät, että rajoitusten purkaminen on ennenaikaista. Ilmassa on epäilyksiä siitä, että kyseessä on ennen kaikkea pääministeri Johnsonin yritys viedä huomiota pois häntä koettelevasta “bileskandaalista”.

Johnsonin henkilökohtainen vapaus kun ei näytä pahasti rajoittuneen missään vaiheessa. Pääministerin virkatiloissa järjestettiin useita viinitilaisuuksia yhteiskunnan sulkutoimien aikana – kun samalla kansalaisia kiellettiin lain nojalla edes osallistumasta hautajaisiin.

Tilaisuuksien salliminen ja sen jälkeinen vastuun pakoilu on herättänyt täällä ennennäkemättömän Johnsonin vastustuksen. The Observer -lehden tilaaman tutkimuksen mukaan “käytännössä kaikki kansanryhmät ” katsovat Johnsonin kollegoineen toimineen sääntöjä vastaan ja valehdelleen asiasta. Kouluvierailulla 9-vuotiaat lapsetkin kyselivät pääministeriltä aikooko hän erota.

Johnson haluaisi nyt kansan juhlivan vapautta rajoituksista, mutta jos kohu ei laannu voi hän pian olla itse vapaa – pääministerin tehtävistään.

Ylen kirjeenvaihtajien ja avustajien juttusarjassa tartutaan puheenaiheisiin eri puolilla maailmaa

Venäjä: Tilaan ostokset kotiin helpommin Pietarissa kuin Suomessa – nyt venäläiset ruokalähettipalvelut haluavat valloittaa myös länsimaat

Kiina: Talviolympialaiset ovat ovella, mutta Pekingissä ihmisiä kiinnostaa kisakuumeen sijaan korona

Pakistan: Pakistanilaiset eivät osaa kunnolla äidinkieltään – samalla kun eliitti leveilee englannin taidoillaan, miljoonat eivät ymmärrä opetusta koulussa

Kenia: Kenialaiset eivät osaa sanoa ei ja muita asioita, joita en jää Afrikasta kaipaamaan