Kainuussa todettiin viikonloppuna 151 koronatartuntaa. Tartunnoista 74 todettiin lauantaina ja 77 sunnuntaina.

Koronaviruksen ilmaantuvuus on tällä hetkellä Kainuussa 2 331 tartuntaa 100 000 asukasta kohden viimeisen 14 vuorokauden ajalta.

Kainuun soten mukaan tartunnanjäljityksen ruuhkaantumista on saatu edelleen purettua, ja osa testeistä käyneistä on tavoitettu 1–2 vuorokauden kuluessa. Koronatestaksessa oli lauantaina vähemmän kävijöitä kuin edeltävinä päivinä.

Kainuun sote hakee henkilöstöä muun muassa sosiaalisessa mediassa. Viime viikolla alkanut kampanja on maanantaiaamuun mennessä poikinut 15 tekijää.

Soten henkilöstövaje on vielä noin sadan henkilön suuruinen. Kuntayhtymän johtaja Maire Ahopelto kertoo, että osa on poissa töistä koronan vuoksi, osa muiden hengitystieinfektioiden.

Vajetta esiintyy ympäri Kainuuta. Paikoista ovat kiinnostuneet muun muassa eläköityneet työntekijät.

Lisää Kainuun uutisia Yle Areenassa: kuuntele ja katsele mitä lähelläsi tapahtuu.

Katso tästä uusimmat koronavirukseen liittyvät tiedot Kainuusta.