Sosiaalisessa mediassa jaetaan perjantai-iltana kuvia palavista kynttilöistä aihetunnisteella #nyt riittää. Idea mielenilmaukseen on lähtöisin kolarilaisen Hotelli Aurora Estaten yrittäjiltä Sirly Ylläsjärveltä ja Heidi Seikkulalta.
Kaksikko pitää ravintola-alan koronarajoituksia epäoikeudenmukaisina ja kutsuu ihmisiä mukaan mielenilmaukseen. Tällä hetkellä ravintoloiden pitää sulkea ovensa kello 18 ja anniskelu loppuu tuntia aikaisemmin. Samaan aikaan Lapissa on Lapin matkailuelinkeinon liiton (LME) laskelmien mukaan noin 300 000 ulkomaalaista matkailijaa, joiden illallinen vaihtuu take away -nyyttiin.
Asiakkaat harmissaan rajoituksista
Lounasaikaan rovaniemeläinen Cafe Toivo on täynnä asiakkaita. Syömään saapunut rovaniemeläinen Lauri Heino ihmettelee rajoitusten logiikkaa.
– On se vähän outoa, että näin lounasaikaan voi käydä syömässä ihan miten lystää, mutta kuuden jälkeen sisään ei pääse. Miten korona ei nyt leviä, mutta illalla se alkaakin levitä, pohtii Heino.
Rovaniemeläinen Paula Frantti-Niemelä sanoo tukevansa ravintola-alan yrittäjiä käyttämällä heidän palveluitaan.
– Itse olen ajatellut, että käytän palveluita niin paljon kun pystyn. Omalla panoksella voi sen verran vaikuttaa. Tietenkin odotan tosi paljon aikaa, kun päästään elämään normaalisti.
Pekka Joutsen on itsekin yrittäjä, ja myötätunto on suurta ravintolayrittäjiä kohtaan.
– Kun yrittäjien puolelta ajattelee, niin onhan tämä aivan kamalaa, että ihmisiltä lähtee leipä rajoitusten myötä, rovaniemeläinen Joutsen sanoo.
Rajoitusten jatkumisella voi olla kohtalokkaita seurauksia
Ravintola- ja matkailualalla pelätään jälleen lomautuksia ja jopa konkursseja mikäli rajoitukset jatkuvat pitkään.
– Meillä yritykset ovat jo kaksi vuotta eläneet rajoitusten alla ja joutuneet sopeuttamaan liiketoimintaansa. He ovat menettäneet asiakkaita ja velkaantuneetkin, kuvailee tilannetta Lapin kauppakamarin edunvalvontapäällikkö Hanna Baas. Kauppakamari on mukana myös mielenilmauksessa.
Tällä hetkellä yritykset yrittävät selvitä tilanteesta työvuorojärjestelyin, mutta Baasin arvion mukaan rajoitusten jatkuessa etenkin ravintola-alalla on edessä lomautuksia.
Monet yrittäjät pitävät koronarajoituksia täysin ylimitoitettuina, mutta onko näin?
– THL:n määritelmän mukaan ruokaravintolat ovat matalan riskin tilanteita ja on aivan käsittämätöntä, että rajoitukset ovat päällä. Rajoitustenhan pitäisi olla oikeasuhteisia ja välttämättömiä. Kun rajoitukset eivät sitä ole, ne pitäisi välittömästi purkaa, sanoo Baas.
Lisää aiheesta:
Yt-neuvottelut alkamassa useissa ravintoloissa Lapissa – PAMin aluepäällikkö: "Ilmoituksia neuvotteluista ja lomautuksista on tullut päivittäin"
Juha Eskelisen ilta meni pitkäksi uusia lomautuksia miettiessä – ravintoloissa petyttiin uusiin rajoituksiin, osa pitää niitä hyödyttöminä