Pirkanmaan sairaanhoitopiiri tarkentaa taas ohjeita, koska koronatilanne huononee niin nopeasti. Perjantaina kerrottiin uudesta päiväkohtaisesta ennätyksestä eli 1 275 tapauksesta.

Pirkanmaalla luovutaan tartuntatautilain mukaisista eristyspäätöksistä ensisijaisena todisteena koronatartunnasta. Koska koronatilanne on nopeasti huonontunut, tartunnan saaneiden tulee eristäytyä omaehtoisesti ja ilmoittaa altistumisesta henkilöille, joiden kanssa on ollut lähikontaktissa.

Tartuntatautiviranomaisen asettama eristys on menettänyt Pirkanmaan sairaanhoitopiirin mukaan vaikuttavuutensa.

– Omikronmuunnos on moninkertaistunut päivittäisten koronatartuntojen määrän joulukuun alun jälkeen. Koska omikronmuunnos tartuttaa merkittävästi jo ennen oireiden alkua ja näytteenotossa on viiveitä, suurin osa jatkotartunnoista on jo tapahtunut testituloksen tullessa tartuntatautiviranomaisen tietoon. Henkilön eristykseen asettamisella ei ole tällöin epidemiologista perustetta, sairaanhoitopiiri sanoo tiedotteessa.

Kotitestillä todetut tartunnat eivät tule lainkaan tartuntatautiviranomaisten tietoon. Tartuntamäärät ovat siten paljon suuremmat kuin tilastoissa.

Toimi näin

Työnantaja ei voi vaatia

Sairaanhoitopiirin mukaan tarpeesta korvata ansionmenetys ei synny perustetta määrätä henkilöä eristykseen. Työnantaja ei voi vaatia sairaanhoitopiirin mukaan työntekijältä eristyspäätöstä.

Ansionmenetykset tulee korvata ensisijaisesti muilla tavoin kuin tartuntataudeista vastaavan lääkärin hallinnollisella päätöksellä. Korvaavia käytäntöjä voivat olla esimerkiksi normaalit sairauspäivärahakäytännöt tai työntekijän laajennettu oikeus olla poissa omalla ilmoituksella. Sosiaali- ja terveysministeriö tekee parhaillaan selvitystä, miten asia voitaisiin ratkaista.

Vastaava toimintamalli otetaan käyttöön yhdessä pääkaupunkiseudun ja muiden suurimpien sairaanhoitopiirien kanssa.