Oulun lähiliikenteessä bussivuorojen peruutukset jatkuvat. Perjantaina perutaan reilut 40 bussivuoroa OTP Travelin kuljettajapulan vuoksi. Lisäksi osa linjoista ajetaan lyhyempänä, muutokset löytyvät Oulun joukkoliikenteen päivittyvästä tiedotteesta.

Kuljettajapulan on kerrottu johtuvan koronatartunnoista ja -karanteeneista.

Vuoroja on peruttu päivittäin nyt yli viikon ajan. Suurimmillaan peruttuja vuoroja on ollut noin 250 päivässä.

Lisää aiheesta:

Oulussa peruttu satoja bussivuoroja ja sen takia kaupunki vaatii kuljettajien terveystietoja – lain mukaan ulkopuolisella ei ole niihin oikeutta

Lisää Pohjois-Pohjanmaan uutisia Yle Areenassa. Kuuntele, katsele ja lue mitä lähelläsi tapahtuu.