Kouluissa ja päiväkodeissa varaudutaan parhaillaan laajempaan koronatartuntojen aaltoon.
Erityisesti nyt valmistaudutaan sellaisiin tilanteisiin, joissa henkilöstöä on paljon poissa.
Kuopion kaupungin varhaiskasvatusjohtaja Juha Parkkisenniemi sanoo, että edessä saattaa olla palvelun järjestämiseen liittyviä vaikeuksia.
– Pystymmekö esimerkiksi pitämään ryhmiä ja päiväkoteja auki. Tämä on sikäli hankala asia, että yleisissä koronaohjeissa esimerkiksi ryhmien yhdistäminen on kielletty.
Parkkisenniemi arvioi, että näin joudutaan toimimaan, jos henkilökuntaa on niin paljon poissa. Päiväkotien sulkemiseen varaudutaan.
– Pienessä mittakaavassa ryhmiä on jo jouduttu yhdistelemään, Parkkisenniemi myöntää.
Suunnitelma on sama myös esimerkiksi Joensuussa.
– Lapsille osoitetaan paikka jossain toisessa päiväkodissa, jos oma joudutaan sulkemaan. Olemme myös tarvittaessa valmiita siirtymään täältä hallinnosta kentälle töihin, varhaiskasvatuksen palvelualueen vs johtaja Irja Seppänen kertoo Ylelle sähköpostiviestissään.
Yhteistyö terveysviranomaisten kanssa on tiivistynyt
Koronatilanteen pahenemiseen valmistaudutaan myös kouluissa. Esimerkiksi Kuopiossa maskeja suositellaan nyt ensimmäisestä luokasta lähtien Pohjois-Savon koronanyrkin uuden ohjeen mukaisesti.
Yhteistyötä terveysviranomaisten kanssa on myös tiivistetty siltä varalta, että epidemiatilanne laajenee.
– Terveysviranomaisten ratkaisun mukaisesti voimme joutua tekemään päätöksiä erityisistä opetusjärjestelyistä tai mahdollisista sulkemisista, Kuopio kaupungin opetusjohtaja Silja Silvennoinen kertoo suunnitelmista.
Kouluille on annettu ohjeet, joiden mukaan ryhmät on pidettävä erillään ja mahdolliset yhdistämiset on nyt purettava.
– Terveystoimenpiteitä tehostetaan entisestään, Silvennoinen korostaa.
Koronatilanteen heikentyessä Joensuussa ryhdytään viikoittaiseen tiedonkeruuseen, missä pidetään kirjaa oppilaiden ja henkilöstön poissaoloista sekä seurataan koulujen toimintakykyä.
Tartuntoja päiväkodeissa aiempaa enemmän Kuopiossa
Koronatilanteen paheneminen näkyy jo jonkin verran lasten ja henkilöstön poissaoloina.
Juha Parkkisenniemi kertoo, että Kuopiossa vauhti on viime aikoina selvästi kiihtynyt
– Meillä on lapsia ja työntekijöitä paljon pois. Tartuntoja on päiväkodeissa nyt selkeästi enemmän, ilmoituksia tulee päivittäin useista päiväkodeista, Parkkisenniemi kuvailee kuopiolaisten päiväkotien tilannetta.
Kuopion kouluissa opettajia on toistaiseksi ollut vähemmän poissa kuin oppilaita.
Joensuussa varhaiskasvatuksesta on ollut poissa vaihtelevasti 10–20 prosenttia henkilöstöstä.
– On meillä härdelliä. Välillä tuntuu, että olen korona-Irja eli tiedotan ja vastailen vain koronaan liittyen, varhaiskasvatuksen palvelualueen vs johtaja Irja Seppänen.
Myös Parkkisenniemi kertoo, että ohjeistuksia ja tiedotteita joudutaan varhaiskasvatuksessa laatimaan jatkuvasti ja koronaan liittyviä kysymyksiä tulee paljon.
Myös perusopetuksen puolella annetut ohjeistukset hämmentävät.
– Ristiriitaiset ohjeet työllistävät ja kuormittavat tällä hetkellä henkilöstöä todella paljon, Silja Silvennoinen Kuopion kaupungilta tiivistää.
Vanhemmille halutaan nyt lähettää selkeä viesti.
– Lievästikään sairaita lapsia ei saa tuoda päiväkoteihin, Parkkisenniemi korostaa.
Aiheesta voi keskustella 22.2.2022 klo 23:een saakka.
Lue lisää:
Koulujen turvallisuus koronapandemiassa on kiistan kohteena – rehtorit enimmäkseen rauhallisina: Sijaisia on saatu, ei hälyttävää kasvua poissaoloissa
Koronatilanne Pohjois-Savossa: Yliopistossa palataan asteittain lähiopetukseen helmikuussa | yli 18-vuotiaat voivat varata ajan kolmospiikkiin Kuopiossa torstaina
Koronatilanne Pohjois-Karjalassa: Virus jatkaa leviämistään | Penkkarit ja vanhojen tanssit siirtyvät Joensuussa