Kansalaisopistot ovat joutuneet muuttamaan toimintaansa erilaisten koronarajoitusten vuoksi.

Joensuun seudun kansalaisopiston kursseja järjestetään tällä hetkellä mahdollisuuksien mukaan etänä. Jos kurssin sisältö ei sovi etäopetukseen, on sen aloitus siirretty helmikuulle.

Rehtori Tero Väänänen kertoo, että erilaisille kursseille olisi nyt paljon kysyntää.

– Vuoden takaiseen hetkeen verrattuna, ihmisiä on ilmoittautunut meille melkein tuplasti enemmän. Nyt on selvästi painetta ja toivetta siitä, että ihmiset haluavat taas harrastaa, opiskella ja tavata toisia, Väänänen sanoo.

Lieksan kansalaisopistossa ei pystytty viime keväänä järjestämään lähiryhmiä ollenkaan. Tänä keväänä tavoitteena on, että lähiryhmät pystyttäisiin käynnistämään helmi-maaliskuun aikana.

Etäopetus on jo aloitettu ja Lieksan kansalaisopiston rehtori Asko Saarelaisen mukaan ihmiset ovat olleet kiinnostuneita etenkin uuden kielen opiskelusta ja liikunnan harrastamisesta.

– Kieliryhmissä olemme päässeet hyvin lähelle normaalia opiskelijamäärää ja etäliikuntaryhmä on ollut hyvinkin suosittu, Saarelainen kertoo.

Pohjois-Savossa maskien käytöstä, käsienpesusta ja turvaväleistä on tullut kansalaisopistojen arkea

Kuopion kansalaisopistossa on niin ikään huomattu ihmisten kaipuu takaisin toistensa pariin. Kysyntää on vähemmän kuin ennen korona-aikaa, mutta apulaisrehtori Anna Pohjalaisen mukaan pahin kysyntäkuoppa on jo selvästi takana.

Osa ryhmistä pidetään etänä, osa lähiopetuksessa ja osa niin sanottuna hybridimallina, eli lähiopetusta on pystynyt halutessaan seuraamaan myös etänä.

Maskien käytöstä, käsienpesusta ja turvaväleistä on jo tullut arkea.

– Se on pidemmän ajan trendi, että kaikki omaan hyvinvointiin tähtäävät kurssit kiinnostavat. Matkailusta haaveilevat ylläpitävät kielitaitoaan, taide- ja taitoaineet ovat myös suosittuja, kertoo apulaisrehtori Pohjalainen.

Ylä-Savossa Kiuruveden kansalaisopistossa on pystytty jatkamaan toimintaa lyhyen sulun jälkeen liki normaalisti.

Rehtori Maija-Leena Kemppainen kertoo, että erityisesti liikuntaryhmät ovat tällä hetkellä kysyttyjä.

– Joulun ja uudenvuoden aika teki ihmisille tietyllä tavalla patoutuman ja kovasti kysellään, että onhan meillä liikuntaryhmät käynnissä ja käytetäänkö kasvomaskeja. Siihen on tietenkin vastattu, että kyllä, Kemppainen sanoo.

Lue myös:

Kansalaisopistot selvisivät pakkoloikasta digimaailmaan – verkkokurssien määrä moninkertaistui vuodessa

Opinnot ilman tutkintoja eivät ole "pehmeää höpöhöpöä" – kansalaisopistoilla on myös rahalla mitattavaa arvoa