Aluehallintovirasto määrää Vaasan sairaanhoitopiirin alueella tiloja suljettavaksi perjantaista 21. tammikuuta alkaen. Määräys sulkee yleisölle avoimet tai rajatun asiakas- tai osallistujapiirin oleskeluun tarkoitetut tilat.

Määräys on voimassa kaksi viikkoa, 3. helmikuuta saakka.

Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston keskiviikkona keskiviikkona tekemällä päätöksellä suljetaan Vaasan sairaanhoitopiirin kuntien alueilla liikunta-, harrastus- ja virkistystiloja.

Päätös koskee avin mukaan muun muassa joukkue- ja ryhmäliikuntatiloja, kontaktilajien tiloja sekä tanssipaikkoja ja kuorolauluun tai esimerkiksi harrastajateatteriin tarkoitettuja tiloja.

Sen sijaan esimerkiksi kuntosalit sekä padel- ja tennishallit, uimahallien allastilat ja sisäleikkipaikat saavat olla auki.

Rajoitukset eivät kuitenkaan koske vuonna 2003 syntyneiden eli alle 16-vuotiaiden harrastustoimintaa.

Epidemiatilanne Pohjanmaalla on vaikea ja edellyttää rajoitustoimia

Vaasan sairaanhoitopiirin lausunnon mukaan alueen epidemiatilanne on edelleen vaikea ja edellyttää uusia rajoitustoimia terveydenhuollon kantokyvyn turvaamiseksi.

Koronatartunnat leviävät alueella laajasti, ja tautiin liittyvä sairaalahoidon tarve on kasvanut. Ajankohtainen 14 vuorokauden ilmaantuvuus on yli 2 000 alueen 100 000 asukasta kohden ja noususuuntainen.

Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto toteaa, että koronataudin luonteesta johtuen nyt tehtävän rajoituksen vaikutus alueen tartuntatilanteeseen on todettavissa viiveellä. Aluehallintovirasto katsoo, että alueen epidemiatilanne huomioon ottaen päätöksen on välttämätöntä tulla voimaan nopeasti.

Uusi päätös ei vaikuta alueella voimassa olevaan kokoontumisrajoitukseen, jolla on kielletty kaikki sisätiloissa järjestettävät yli 10 henkilön yleisötilaisuudet ja yleiset kokoukset.

Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston päätös kirjaimellisesti:

Tartuntatautilain 58 g -pykälän perusteella Vaasan sairaanhoitopiirin kuntien alueella suljetaan yleisölle avoimet tai rajatun asiakas- tai osallistujapiirin oleskeluun tarkoitetut tilat.

Määräys on voimassa kaksi viikkoa ajalla 21.1.- 3.2.2022.

Määräys sulkee yleisölle avoimet tai rajatun asiakas- tai osallistujapiirin oleskeluun tarkoitetut tilat. Päätös velvoittaa toimintaa harjoittavia ja tilojen hallinnasta vastaavia toimijoita. Tilojen sulkeminen kohdistuu alla lueteltuihin tartuntatautilain 58 g pykälän 4 momentin kohdissa tarkoitettuihin tiloihin.

• joukkueurheiluun, ryhmäliikuntaan, kontaktilajien harrastamiseen ja muuhun vastaavaan urheiluun tai liikuntaan käytettävät sisätilat;

• tanssipaikat sekä kuorolaulutoimintaan, harrastajateatteriin tai muuhun vastaavaan ryhmäharrastustoimintaan käytettävät tilat;

Rajoituksen alaisia tiloja voidaan käyttää vuonna 2003 syntyneiden ja sitä nuorempien henkilöiden ohjattuun harrastustoimintaan. Suljettuja tiloja voi käyttää myös lakisääteisiin palveluihin, esimerkiksi lääkinnälliseen kuntoutukseen, koulujen liikuntaopetukseen ja koronarokotusten järjestämiseen. Myös aluevaalien ennakkoäänestys on sallittua muuten suljetuissa tiloissa. Lisäksi tilojen sulkupäätökset eivät ulotu ammattiurheiluun eivätkä yksityis- tai perhe-elämän piiriin kuuluvaan toimintaan.

Päätös ei koske seuraavia tiloja: kuntosalit ja muut vastaavat sisäliikuntatilat (kuten padel-, tennis- ja sulkapallokentät); yleiset saunat sekä uimahallien, maauimaloiden ja kylpylöiden allastilat sekä niiden välittömässä yhteydessä olevat pukuhuonetilat; huvi- ja teemapuistot, tivolit sekä eläintarhojen sisätilat; sisäleikkipuistot ja sisäleikkipaikat; kauppakeskusten yleiset oleskelutilat, vähittäiskaupan liiketilat, palvelujen tarjoamiseen käytettävät tilat sekä kulku niihin.

Lain mukaan tilojen sulkupäätös voidaan tehdä enintään kahdeksi viikoksi kerrallaan.