Kaikki yli 18-vuotiaat kuopiolaiset voivat huomisesta torstaista alkaen varata ajan kolmanteen koronarokotukseen. Ajanvaraus avautuu 20. tammikuuta kello 8.
Riskiryhmiin kuuluvat ja 60 vuotta täyttäneet voivat saada kolmannen koronarokoteannoksen, kun toisesta annoksesta on kulunut 3–4 kuukautta. Alle 60-vuotiaat riskiryhmiin kuulumattomat voivat saada kolmannen koronarokoteannoksen 4–6 kuluttua toisesta annoksesta.
Lisäksi 4. kierroksen koronarokotuksiin voi varata aikoja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen suositusten mukaisesti. THL suosittelee neljänsiä koronarokoteannoksia 12 vuotta täyttäneille voimakkaasti immuunipuutteisille. Tehosteannoksen voi antaa, kun kolmannesta annoksesta on kulunut 3–4 kuukautta.
Myös aikoja ensimmäiseen rokoteannokseen voi varata edelleen. Ajat varataan joko pääterveysasemalle tai kauppakeskus Apajan rokotuskeskukseen.
Pyörön terveysasemalla rokotuspäivä lauantaina
Pyörön terveysasemalla järjestetään koronarokotuspäivä lauantaina 22. tammikuuta kello 9–15. Ajat tulevat auki verkkoajanvaraukseen.
Rokotuksia jaetaan samoilla kriteereillä kuin Kuopiossa yleisesti. Rokotteena Pyörössä on Moderna.
Rokotuspaikka Pyörössä löytyy osoitteesta Pyörönkaari 24 E-ovi. Rokotuspaikka on niin sanotulla vanhalla puolella eli rokotuspaikka on eri talossa kuin aiemmin.
Lue myös:
Koronatilanne Pohjois-Savossa: Yliopistossa palataan asteittain lähiopetukseen helmikuussa | yli 18-vuotiaat voivat varata ajan kolmospiikkiin Kuopiossa torstaina