Sodankylän kunta tarjoaa koronaviruksen kotitestejä koronavirukselle altistuneille koululaisille ja opiskelijoille, joilla on täysi rokotesuoja tai jotka ovat sairastaneet koronan kahden kuukauden sisällä.
Testejä tarjotaan peruskoulun, lukion ja REDUn oppilaille ja opiskelijoille.
Oppilaat, joilla ei ole täyttä rokotesuojaa määrätään viiden vuorokauden karanteeniin, jota ei voi välttää kotitestejä tekemällä. Ohje koskee kaiken ikäisiä oppilaita ja opiskelijoita.
Testejä voi noutaa Sopukasta keskiviikosta 19.1. alkaen. Pääsääntöisesti testit ovat noudettavissa Sopukasta altistumistietoa seuraavana päivänä.
Testejä luovutetaan arkisin neuvonnasta sen aukioloaikoina. Viikonloppuisin testejä voi tarvittaessa noutaa Sopukan akuuttivastaanotolta.
Kotitestin saamisen edellytyksenä on, että tieto altistumisesta on tullut kunnan jäljitystyöntekijältä.
Perheessä todettu tartuntaa johtaa aina karanteeniin
Mikäli perheessä on todettu koronatartunta, oppilas ei voi kuitenkaan mennä kouluun kotitestejä tekemällä. Sairastuneen kanssa samassa taloudessa asuvat asetetaan aina karanteeniin, vaikka heillä olisi täysi rokotesuoja tai he olisivat sairastaneet koronan kahden kuukauden sisällä.
Karanteenin pituus on viisi vuorokautta.
Karanteenipäivien laskeminen aloitetaan aina viimeisenä sairastuneen sairastumispäivästä. Sekä karanteeni- että eristyspäivien laskeminen tehdään niin, että altistumis- tai sairastumispäivä on päivä 0.
Lisäksi Sodankylän kunta suosittelee, että työnantajat kustantavat kotitestit työntekijöilleen.
Uusimmat tiedot Lapin koronatilanteesta löytyvät tästä linkistä.
Lisää Lapin uutisia Yle Areenassa: kuuntele, katsele ja lue, mitä lähelläsi tapahtuu.