Ainakin Helsingissä useampi lounaspaikka ja kahvila on ottanut sosiaalisen median avukseen kertoakseen koronapandemian tuomista vaikeuksista asiakkailleen.

Yksi kampanjoivista kahviloista on Kalliossa sijaitseva Cafe Bruket. Bruketin yrittäjä Sini Marttinen aloitti julkisesti netissä taloudellisen taistelun koronaa vastaan. Kyse on yrityksen "hengissäselviämispelistä", hän sanoo.

– Keksimme, että tällaisen kautta havainnollistamme itsellemme ja asiakkaillemme meidän taisteluamme olemassaolostamme.

Pelin idea on yksinkertaistettuna "kahvila vastaan korona".

Viikossa viisi erää

Cafe Bruketin viikon kestävässä pelissä on aina viisi erää, yksi jokaisena aukiolopäivänä. Joukkueet ovat korona ja Cafe Bruket. Jos kahvila saa myytyä tietyn määrän lounaita, se on voitolla ja saa pisteen.

Yritys on laskenut, että tietyllä määrällä lounaita maksetaan juoksevat kulut. Jos kahvila jää alle tavoitteen, korona voittaa ja koronan joukkue saa pisteen. Ottelua voi seurata yrityksen sosiaalisen median tileillä sekä paikan päällä kahvilan seinällä.

– Valitettavasti hallitus on tällä hetkellä koronan puolella, Marttinen selittää pelin sääntöjä.

– Se on kuin paras pelaaja Michael Jordan olisi menetetty toiselle puolelle. Mutta kovasti yritämme saada luottopelaajan takaisin meille, hän jatkaa nauraen.

Konkursseja on vielä luvassa

Pienten ja keskisuurten yritysten etujärjestön Suomen Yrittäjien pääekonomistin Mika Kuismasen mukaan kahviloiden ja ravintoloiden konkurssit tai lopettamiset eivät vielä ole poikkeuksellisesti lisääntyneet koronan myötä, mutta vaikutukset voivat tulla näkyviin vasta parin vuoden kuluttua koronatilanteen päättymisestä.

– Tilanne on monilla jatkunut heikkona pidempään. Näemme jälkiä koronasta vielä kahden–kolmen vuoden päästä, ja konkurssit ovat siinä yksi ilmenemismuoto.

Kuismanen ei kuitenkaan usko, että koronapandemia hävittäisi kokonaan kaupunkikulttuurin Suomesta. Ei, vaikka koronasta tähän mennessä ovat kärsineet juuri ravintolat, kahvilat ja tapahtuma-ala.

Kuismasen mukaan urbanisaatio ja kaupungistuminen ovat niin voimakkaita, isoja ilmiöitä, että korona ei sitä muuta.

– Korona tulee olemaan pieni notkahdus tässä. Mutta suuri trendi on palveluvaltaistumisen suuntaan, hän sanoo.

Peli on tuonut iloa työhön

Helsinkiläisessä Cafe Bruketissa halutaan uskoa, että korona on pian ohi ja palveluilla olisi taas samanlainen tarve kuin ennen pandemiaa.

Yrittäjä Marttiselle tärkeintä on, etteivät työntekijät joutuisi lomautetuiksi. Mutta jos kahvila häviää nyt alulle laitetun pelin kaksi viikkoa putkeen, ei muuta vaihtoehtoa ole kuin lomauttaa.

Sen tietävät kaikki: sekä kahvilan työntekijät että asiakkaat. Se tuo läpinäkyvyyttä toimintaan.

– Tilanne on vakava. Mutta me emme halua, että yhtenä päivänä meillä olisi vain lappu luukulla ja se olisi yllätys asiakkaillemme.

Kahvila vai korona -pelin avulla kahvilayrittäjä kertoo saaneensa nimenomaan merkityksellisyyttä ja voimaa itselleen ja yrityksensä toiminnalle. Peli on tuonut iloa elämään.

– Tänään mentiin kymmenellä annoksella yli meidän tavoitteen. Eli saimme yhden pisteen, koronalle nolla. Olemme erittäin tyytyväisiä, Marttinen sanoo.

Voit keskustella aiheesta torstaihin 20. tammikuuta kello 23:een asti.

Lue seuraavaksi:

Töölön kivijalkayrittäjät pelkäävät uusia koronarajoituksia: "Nyt lähtee se rytinä, tulee hirveästi konkursseja"