Pohjanmaan koronavirustilanne jatkuu haastavana. Tartuntoja on ilmennyt koko Pohjanmaalla ja virukselle voi altistua tällä hetkellä missä vain.
Vaikeutuneen tilanteen myötä tartunnanjäljitystä on vähennetty. Pohjanmaalla suositellaan koronan kotitestien tekemistä. Epidemiatilannetta ei enää Pohjanmaalla seurata päiväkohtaisten tartuntalukujen perusteella, vaan huomio siirtyy terveydenhuollon kantokykyyn ja sairaalassa olevien potilaiden määrään.
Päivittäisestä koronalukujen raportoimisesta luovuttu Pohjanmaalla
Pohjanmaan hyvinvointialue on päättänyt lopettaa päivittäisen koronalukujen raportoinnin sunnuntain 16.1.2022 jälkeen.
Jatkossa epidemian tilannekuva raportoidaan Pohjanmaan koronakoordinaatioryhmän tiedotteiden yhteydessä.
Koronatilanteesta tiedotetaan lisäksi tarpeen mukaan verkkosivuilla, sosiaalisessa mediassa sekä mediatiedottein. Muutoksista tilanteessa tiedotetaan välittömästi.
Myös karanteeniohjeistuksiin on tullut muutoksia tällä viikolla
Myös karanteeniohjeistuksiin on tullut muutoksia kuluneen viikon aikana. Pohjanmaan hyvinvointialueen karanteeniohjeistuksessa noudatetaan THL:n uusia linjauksia.
– Altistuneiden karanteenien pituus on nyt lähtökohtaisesti viisi vuorokautta, mikä koskee myös perhealtistuksia. Perhealtistuksissa siihen asti oireettomalle alkaa uusi karanteeni, jos uusi perheenjäsen sairastuu. Perhekaranteeneja lukuun ottamatta sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstölle on oma karanteeniohjeistus, kertoo Pohjanmaan hyvinvointialueen johtajaylilääkäri Peter Nieminen.
Etätyö- ja maskisuositusta jatketaan helmikuun loppuun saakka
Pohjanmaan koronakoordinaatioryhmä päätti tiistain 18.1. kokouksessaan jatkaa jo ennestään voimassa olevia etätyö- ja kasvomaskisuosituksia. Suosituksia jatkettiin 28.2. saakka.
Lisäksi Pohjanmaan koronakoordinaatioryhmä suosittelee yhä, että aikuisten ryhmäharrastustoimintaa ei järjestetä. Ryhmä myös suosittelee edelleen, että aikuiset vähentävät oman perheen ulkopuoliset kontaktit mahdollisimman minimiin.
– Tarvitsemme nyt suosituksia ja rajoituksia, koska jäljittäminen ei tässä tilanteessa onnistu kuten ennen. Sosiaalisten kontaktien vähentäminen on rokotusten lisäksi keino, jota voimme ylläpitää sosiaali- ja terveydenhuollon kantokyvyn varmistamiseksi, sanoo Pohjanmaan hyvinvointialueen johtaja Marina Kinnunen.
Korona lukuina Pohjanmaalla
Alueellinen ilmaantuvuusluku Pohjanmaalla 18.1. oli 2143.
Koronaan sairastuneiden määrä 18.1. oli 10541. Viikko sitten luku oli 8407.
Kuolemantapauksia 18.1. mennessä on Pohjanmaan alueella ollut 24. Viikko sitten kuolleiden määrä oli 21.