Koronatartuntojen määrä on yhä voimakkaassa kasvussa Varsinais-Suomessa.
Viime viikolla todettiin enimmillään liki 900 uutta tapausta päivässä, kertoo Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiri (VSSHP). Viikossa tartuntamäärät ovat kasvaneet reippaasti. Vielä viikko sitten ilmaantuvuus sataatuhatta asukasta kohti oli reilu tuhat, nyt jo yli 1 500.
– Epidemia on kiihtynyt 50 prosenttia viikon aikana ilmaantuvuuden osalta, Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin tartuntataudeista vastaava lääkäri Harri Marttila sanoo tiedotteessa.
VSSHP kertookin, että tartunnanjäljitys on monessa kunnassa ruuhkautunut. Moni varsinaissuomalainen kaupunki, muun muassa Turku, Salo, Kaarina ja Raisio ovat jo ilmoittaneet luopuvansa laajamittaisesta tartunnanjäljityksestä.
Puolet tartunnoista todetaan Turussa
Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin mukaan koronanäytteistä positiivisia on tällä hetkelle 33,3 prosenttia. Noin puolet tartunnoista todetaan Turussa ja toinen puoli muissa kunnissa sairaanhoitopiirin alueella.
Tartunnat ovat kasvaneet kaikissa ikäryhmissä, mutta viime viikon aikana nuorten aikuisten eli 20–29-vuotiaiden osuus tartunnoista on korostunut.
Turun yliopistollisessa keskussairaalassa on hoidossa nyt 19 koronapotilasta, joista viisi on tehohoidossa.
– Puolet sairaalahoitoon saapuneista koronaviruspositiivisista potilaista on hoidossa koronaviruksen aiheuttamien oireiden vuoksi, muilla ensisijainen sairaalahoidon aiheuttaja on jokin muu sairaanhoidollinen syy. Heillä korona on todettu lisälöydöksenä. Tähän jälkimmäiseen ryhmään kuuluu esimerkiksi muuten terveitä synnyttäjiä, joilla on todettu korona, tiedotteessa kerrotaan.
Omikronvariantti vaikuttaa toistaiseksi aiheuttavan valtaosalle lievemmän taudin kuin aikaisemmat variantit. Tehohoidon tarve on kuitenkin yhä korkea.
– Mikäli tehohoidon tarve yhä kasvaisi, meidän tulisi ajaa alas elektiivistä toimintaa eli suunniteltuja leikkauksia. Toistaiseksi toimenpiteitä on onneksi jouduttu siirtämään melko vähän, sanoo Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin johtajaylilääkäri Mikko Pietilä tiedotteessa.