Oulun yliopistollisessa sairaalassa oli maanantaina koronatartunnan vuoksi hoidossa 14 potilasta. Viikkoa aiemmin OYSissa oli 25 koronapotilasta.

Oulun kaupunginsairaalassa koronapotilaiden määrä on pysynyt samalla tasolla viikon takaiseen verrattuna, koronapotilaita oli eilen 13.

Oulussa on todettu 1 288 uutta koronavirustartuntaa viime viikolla, tartuntojen määrä on ollut lievässä nousussa. Luku voi vielä täydentyä viikonloppuna otettujen näytteiden osalta,

Yhdeksässä kaupungin asumisyksikössä on ollut asukkaiden tai työntekijöiden koronatartuntoja. Nämä yksiköt ovat

Jos asumisyksikössä on todettu koronatapauksia, on vierailuja yksikössä syytä välttää asukkaiden karanteenin ajan, tartuntatautiviranomaiset muistuttavat.

Oululaiset ovat hankkineet rokotuksia ahkerasti. Määrä kasvoi lähes neljänneksen edellisviikosta. Eniten kasvoi ykkösrokotusten osuus.

Alueellinen koordinaatioryhmä arvoi Pohjois-Pohjanmaan epidemiatilannetta sekä suositusten ja rajoitusten ajantasaisuutta tiistaina 18. tammikuuta.

Tästä voit lukea tuoreimmat tiedot koronavirustilanteesta Pohjois-Pohjanmaalla.

Lisää Pohjois-Pohjanmaan uutisia Yle Areenassa. Kuuntele, katsele ja lue mitä lähelläsi tapahtuu.