Porin prikaatissa on todettu perjantain jälkeen 154 uutta koronatartuntaa varusmiehillä. Tartuntoja on nyt todettu yhteensä 345 , joista yli 206 Säkylän Huovinrinteen ja 134 Kankaanpään Niinisalon varuskunnassa, kerrotaan prikaatin tiedotteessa.

Lisäksi viisi tartuntatapausta on VMP-jaksolla eli vapaana muusta palveluksesta olevilla varusmiehillä. Karanteenissa on 680 varusmiestä.

Porin prikaati kertoo jatkavansa koronarokotusten jakamista ja pitävänsä korostetusti erillään oireelliset, tartunnan saaneet ja altistuneet varusmiehet. Koulutus jatkuu osastoittain hajautettuna.

Varusmiesliitto kantaa huolta varusmiesten jaksamisesta korona-aallon kurittaessa Puolustusvoimia.

Alkuvuoden aikana varusmiehillä on todettu jo lähes 2 200 koronatartuntaa Koronatilanteen vuoksi monet varusmiehet eivät ole esimerkiksi päässeet moniin viikkoihin lomille, liitto toteaa tiedotteessaan. Liitto toivoo, että varusmiesten palautumiseen kiinnitetään erityistä huomiota kasarmilla.

Kuuntele tästä uusimmat Ylen radiouutiset Satakunnasta.

Lue täältä uusimmat Yle Uutiset Satakunnasta.