Koronaepidemian kiihtyminen jatkuu Keski-Pohjanmaalla.
Viruksen ilmaantuvuus on noussut rajusti edellisviikosta. Viime viikolla taudin kahden viikon ilmaantuvuus kipusi jo yli 860:n (864) sataatuhatta asukasta kohden. Viikko sitten taudin ilmaantuvuus maakunnassa oli 650.
Myös tartuntojen määrä jatkuu korkeana. Koronatapauksia todettiin viime viikolla alueella lähes 350 ja näytteitä otettiin 2050. Otetuista koronatesteistä positiivisia oli 17 prosenttia.
Koronapotilaita on tällä hetkellä sairaalahoidossa kolme. Koronaan liittyviä kuolemia on todettu pandemian alusta keskussairaalassa kahdeksan.
Lue seuraavaksi:Pohjanmaan koronalukujen päivittäinen raportointi loppuu – tilannekuva jäisi vajaaksi ilman kotitestien tuloksia
Sosiaali- ja peruspalvelukuntayhtymä Soitesta kerrotaan, että myös positiiviseen kotitestitulokseen on oireista huolimatta suhtauduttava samoin kuin virallisella koronatestillä saatuun positiiviseen tulokseen.
Tautiin sairastuneen onkin parasta pysytellä kotona, jos oireet ovat lieviä. Kotioloissa on vietettävä vähintään 10 päivää.
Jos sairastunut on saanut täyden koronarokotussarjan tai sairastanut jo koronan sekä saanut yhden koronapiikin, tällöin kotieristyksen tarve on vähän lyhyempi eli viisi päivää.
Terveysviranomaiset myös muistuttavat, että koronan nopean leviämisen vuoksi Soitesta ei soiteta enää sairastuneelle, vaan hän saa tekstiviestin, jossa on lyhyet toimintaohjeet.
Rokottamattomien on syytä edelleen hakeutua Soiten koronatestaukseen lievissäkin koronaan viittaavissa oireissa.
Lue myös: Uusimmat tiedot koronaviruksesta Keski-Pohjanmaalla