Kokoontumisrajoitukset jatkuvat Itä-Suomessa. Aluehallintoviraston päätöksen mukaan rajatuissa ulkotiloissa voi järjestää yleisötilaisuuksia sekä yleisiä kokouksia, joihin osallistuu enintään 50 henkilöä. Yli 50 henkilön ulkotilaisuudet on kokonaan kielletty.
Ulkotilaisuuksia koskeva rajoitus päättyy ystävänpäivänä. Aluehallintovirasto muistuttaa, että omikron-variantin on todettu leviävän myös ulkotiloissa.
Alle 50 ihmisen tilaisuuksien ehtona on, että ihmisten ja seurueiden täytyy pystyä pitämään riittävät välimatkat toisiinsa. Käytännössä se tarkoittaa vähintään kahden metrin etäisyyttä. Jos etäisyys ihmisten välillä on alle kaksi metriä, saa altistus kestää korkeintaan 15 minuuttia.
Sisätiloissa järjestettävissä yleisötilaisuuksissa ja yleisissä kokouksissa henkilömäärärajoitus on 20 ihmistä. Sisätiloja koskeva rajoitus astuu voimaan vasta maanantaina 17.1.2022 ja on voimassa 14.2.2022 saakka.
– Rajoittamistoimenpiteillä pyritään estämään ja hidastamaan covid-19-viruksen leviämistä, ja sitä kautta saamaan aikaa rokotekattavuuden nostamiselle sekä turvaamaan sosiaali- ja terveydenhuollon kantokykyä epidemiakäyrää madaltamalla, perustelee aluehallintoylilääkäri Sami Remes aluehallintoviraston tiedotteessa.
Itä-Suomen aluehallintoviraston yleisötilaisuuksia ja yleisiä kokouksia koskevan tartuntatautilain (58 §) mukainen rajoituspäätös koskee Pohjois-Karjalaa, Pohjois-Savoa, Etelä-Savoa ja Itä-Savoa.
Lue myös:
Koronatilanne Pohjois-Savossa: Karanteeneista ja jäljityksestä luopumista valmistellaan | Tilojen sulkemiseen velvoittava määräys päättyy Pohjois-Savossa
Koronatilanne Pohjois-Karjalassa: Koronatartunnat huipussaan | Lasten ja nuorten harrastaminen sisätiloissa jatkuu yhä | Tartunnanjäljitys on pahasti ruuhkautunut |