Potilaiden kiireettömiä leikkauksia supistetaan työntekijöiden sairastumisten takia sairaala Novassa.

– Leikkauksia siirretään toiseen ajankohtaan ja kaksi leikkaussalia suljetaan tilapäisesti sairaala Novassa, kertoo Keski-Suomen sairaanhoitopiirin vs. johtaja Juha Paloneva.

Palonevan mukaan koronaan liittyviä henkilökunnan poissaoloja on sen verran paljon, että leikkaustoiminta on supistettava, jotta saadaan myös tukipalvelut, kuten siivouspalvelut ja välinehuolto, riittämään. Henkilökunta on sairastunut lisäksi flunssatauteihin.

– Leikkaustoimintaa on vähennetty ajoittain koronapandemian aikana jo aiemmin. Tämä on toki ikävää leikkausta odottavien potilaiden kannalta, sanoo Paloneva.

Palonevan mukaan lastenkirurgian kiireetöntä leikkaustoimintaa on jo ajettu alas alkuviikosta. Syynä ei ole ollut koronavirus, vaan lastenosasto on ollut kuormittunut rs-viruksen takia.

Asiasta kertoi ensin sanomalehti Keskisuomalainen.