Koronatartunnat ovat lisääntyneet voimakkaasti omikronmuunnoksen levitessä Suomessa. Tämä on johtanut tartunnanjäljityksen ruuhkautumiseen useissa kunnissa. Tällöin suurta osaa tartunnan saaneista ja altistuneista ei ehditä tavoittaa ajoissa ja jäljityksestä ei ole apua tartuntojen torjunnassa.
Käytössä olevat koronarokotteet suojaavat THL:n mukaan hyvin vakavalta koronavirustaudilta, ja valtaosalle tartunnan saaneista omikron aiheuttaa lievän taudin.
Jos olet perusterve ja sinulla on lieviä hengitystieoireita ja yleisvointisi on hyvä, THL:n mukaan ei yleensä ole tarvetta ottaa yhteyttä terveydenhuoltoon eikä hakeutua terveydenhuollon koronavirustestiin. THL kuitenkin suosittelee, että vältät vapaaehtoisesti kontakteja muihin kuin samassa taloudessa asuviin vähintään viiden vuorokauden ajan.
Voit halutessasi tehdä kotitestin. On tärkeää, että vältät oireisena kontakteja ainakin viiden vuorokauden ajan, vaikka kotitestin tulos olisi negatiivinen.
Jos oireet jatkuvat kauemmin kuin kolme vuorokautta, suosittelemme, että vältät kontakteja, kunnes olet ollut oireeton vähintään kaksi vuorokautta.
Jos kotitestin tulos on positiivinen, sitä ei yleensä tarvitse sairauden hoidon vuoksi varmistaa terveydenhuollossa tehtävällä testillä.
Kerro sairastumisestasi henkilöille, joihin sinulla on ollut läheinen kontakti. Pyydä tartunnalle altistuneita
Tartuttavuus voi alkaa jo kaksi vuorokautta ennen oireiden alkamista.
Miten toimin, jos asun samassa asunnossa tai olen ollut muuten läheisesti tekemisissä positiivisen tuloksen kotitestistä tai terveydenhuollon testistä saaneen henkilön kanssa?
Milloin on syytä hakeutua koronatestiin?
Hakeudu ensisijaisesti terveydenhuollossa tehtävään koronavirustestiin, jos sinulla on koronavirustartuntaan viittaavia oireita, ja lisäksi
Milloin voi tehdä kotitestin?
Voit halutessasi tehdä kotitestin, jos
Kotitestin negatiivinen tulos on luotettavampi, jos testi toistetaan useana peräkkäisenä päivänä tai 2 - 3 päivän välein. Jos oireisen kotitesti on toistetusti negatiivinen, tulisi siitä huolimatta välttää kontakteja vähintään viiden vuorokauden ajan tai niin pitkään kunnes oireet ovat väistyneet.
Positiivisen tuloksen jälkeen kotitestiä ei tarvitse toistaa. Tulosta ei tarvitse varmentaa terveydenhuollossa tehtävällä testillä, jos muuten ei ole tarvetta ottaa yhteyttä terveydenhuoltoon.
Tämä THL:n suositus koskee sekä rokottamattomia että rokotettuja.
Jos kotikunnassasi ohje koronavirustestiin hakeutumisesta poikkeaa tästä suosituksesta, noudata paikallista ohjetta. Ohjeet on julkaistu kuntien ja sairaanhoitopiirien verkkosivuilla. Jos saat terveydenhuollosta henkilökohtaisesti ohjeita esimerkiksi testiin hakeutumiseen, eristykseen tai karanteeniin liittyen, noudata niitä THL:n ohjeen sijaan.
Voit keskustella aiheesta perjantaihin 14.1. klo 23:een asti.
Lue myös:
Päivittyvä seuranta koronavirustilanteesta