Soiten alueella koronan ilmaantuvuus on viime viikosta kohonnut huomattavasti.
Viime viikolla ilmaantuvuus sataa tuhatta asukasta kohden oli 545, mutta tällä viikolla se on 730. Kahden viikon tapausluku on nyt 570. Sairaalahoidossa on kaksi koronapotilasta.
Alueellinen koronavalmiusryhmä toteaa, että tartunnat leviävät nyt nopeasti. Se muistuttaakin, että oireisena pitäisi pysyä kotona. Testeihin kannattaa ryhmän mukaan hakeutua viipymättä varsinkin, jos on rokottamaton tai vajaan rokotussarjan saanut. Ryhmä suosittaa ottamaan rokotukset, sillä niillä saa suojan vakavaa tautimuotoa vastaan.
Kotitestejä suositellaan oireisille. Testi kannattaisi Soiten mukaan uusia muutaman päivän kuluttua, sillä antigeeni-kotitesti ei välttämättä tunnista omikronia.
Rokotukset etenevät hyvin Soiten rokotuspisteillä. Kolmansia rokotuksia oli 10.1. annettu liki 40 prosentille yli 12-vuotiaista (koko maan arvo on noin 34,5%).
Rokotuspisteillä on ollut myös ruuhkaa. Soitesta vinkataan, että walk in -pisteellä pystyy välttelemään jonoa, jos käy hakemassa rokotuksen ilta-aikaan ja loppuviikosta.
Koronarokotuksia annetaan Soiten alueella kaikille yli 5-vuotiaille.
Kolmansia rokotuksia saavat riskiryhmiin kuuluvien lisäksi kaikki 18–59-vuotiaat. 5–11-vuotiaat saavat rokotuksensa ajanvarauksella sekä viikolla 3 myös kahtena walk in -päivänä. Neljänsiä rokotuksia pistetään voimakkaasti immuunipuutteisille 12 vuotta täyttäneille.
Lue myös: Uusimmat tiedot koronaviruksesta Keski-Pohjanmaalla