Kainuussa todettiin keskiviikkona 163 uutta koronaviruksen tartuntaa. Alkuviikon aikana positiivisia testituloksia on nyt tullut tietoon yhteensä 450. Todellinen tartuntamäärä on soten arvion mukaan suurempi, sillä sekä testiviive että kotitestien määrä kasvavat.

Myös Kajaanin varuskunnassa koronatartuntojen määrä kasvaa. Kainuun Prikaatin eilisen tiedon mukaan 81 asepalvelusta suorittavaa on todettu koronapositiiviseksi. Altistuneita on varuskunnassa 260.

Kainuun tartunnanjäljityksessä on useiden vuorokausien viive sairastuneiden henkilöiden kontaktoinnissa. Altistuneiden jäljitykseen ei tällä hetkellä käytännössä ole mahdollisuuksia, kertoo sote tiedotteessaan.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos on tänään ilmoittanut karanteeni- ja kotitestiohjeiden muuttumisesta. Kainuun sote kertoo tiedottavansa asiasta lisätietojen selvittyä.

Lisää Kainuun uutisia Yle Areenassa: kuuntele ja katsele mitä lähelläsi tapahtuu.

Katso tästä uusimmat koronavirukseen liittyvät tiedot Kainuusta.