Lounais-Suomen aluehallintovirasto (avi) arvioi koronarajoitusten jatkoa.

Tällä hetkellä henkilömäärästä riippumatta kaikki yleisötilaisuudet ja yleiset kokoukset sisätiloissa ja ulkotiloissa on kielletty Varsinais-Suomessa ja Satakunnassa.

Lisäksi aluehallintovirasto on määrännyt suljettaviksi yleisölle avoimet tai rajatun asiakas- tai osallistujapiirin oleskeluun tarkoitetut tilat, joita käytetään liikunta-, urheilu-, huvi- tai virkistystoimintaan. Hallinto-oikeus kumosi kuitenkin alkuviikolla välipäätöksellään Lounais-Suomen aluehallintoviraston 29. joulukuuta tekemän päätöksen täytäntöönpanon kuntosalien ja muiden yksilöurheiluun käytettävien sisäliikuntatilojen sulkemisesta. Monet kuntosalit ovatkin Lounais-Suomessa avanneet tällä viikolla ovensa.

Nykyiset rajoitukset ovat voimassa lauantaihin 15. tammikuuta asti. Avi arvioi tekevänsä päätöksen rajoituksien jatkosta aikaisintaan perjantaina.

Avi kertoo, että koronatilanne molemmissa maakunnissa jatkuu vakavana.

Avin mukaan Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin koronakoordinaatioryhmä kannattaa rajoituksien jatkoa. Satakunnan vastaava koordinaatioryhmä kokoontuu vasta perjantaina ja antaa silloin lausunnon aluehallintovirastolle rajoituksista.

Avi kertoo tiedotteessaan huomioivansa päätöksenteossaan sairaanhoitopiirien korostaman näkökulman, jonka mukaan lasten ja nuorten harrastustoimintaa rajoitetaan viimesijaisena epidemian hillitsemiskeinona.