Pohjalaisiin korkeakouluihin on saapunut tai on saapumassa tavallista pienempi määrä vaihto-opiskelijoita. Koronapandemia on muuttanut monen suunnitelmia ja muuttaminen ulkomaille ei epävarmana aikana houkuttele.
Åbo Akademissa Vaasassa on tällä hetkellä 15 uutta opiskelijaa sekä 5 jatko-opiskelijaa. Määrä on hieman tavallista pienempi.
Vaasan yliopistossa opiskelee kevätlukukaudella 122 vaihto-opiskelijaa, joista suurin osa on jo saapunut Vaasaan. Vararehtori Annukka Jokipiin mukaan määrän uskottiin olevan viime syksynä suurempi, kun hakupäätöksiä tehtiin.
– Noin neljännes hakijoista perui hakemuksensa, Jokipii kertoo.
Vaihtoon maailmalle Vaasasta on puolestaan suuntaamassa keväällä 160 opiskelijaa. Heistä 80 prosenttia suuntaa Eurooppaan. Valituista viidennes perui matkansa.
– Pandemia asettaa samankaltaisia rajoituksia ympäri maailman ja opiskelijoiden on vain näihin tilanteisiin sopeuduttava. Toki meillä on toiveissa, että pandemiatilanne rauhoittuisi kevään aikana ja päästäisiin kiinni normaaliin arkeen, Jokipii toteaa.
Moni perunut vaihtonsa
Vaasan ammattikorkeakouluun on saapunut kevätlukukaudeksi 14 vaihto-opiskelijaa, joiden lisäksi syksyltä jatkaa neljä opiskelijaa. Määrä on noin puolet keskimääräisestä vaihto-opiskelijamäärästä.
Vaasan ammattikorkeakoulun kansainvälisten asiain päällikkö Tuija Tammi kertoo, että kevätlukukausi on vaihto-opiskeluiden osalta aina hiljaisempi.
– Hakemuksia tuli syksyllä melkein normaali määrä, mutta kymmenkunta päätti perua vaihtonsa, Tammi kertoo.
Myös maailmalle onkin lähtenyt vajaa kymmenen Vaasan ammattikorkeakoulun opiskelijaa, huomattavasti pienempi joukko kuin tavallisesti.
– Osa on lähdössä vasta myöhemmin keväällä, joten sen aikaista koronatilannetta on hankala ennustaa ja sitä, tuleeko lisää peruutuksia, Tammi kertoo.
Tammi on harmitellut, että monilla jää koronaviruksen vuoksi ainutlaatuinen kokemus ulkomailla asumisesta väliin.
– Paljon rajoitetumpaa elämää täytyy vaihdossa nyt elää kuin ennen pandemiaa. Vaikka lähtisikin ulkomaille opiskelemaan, niin siellä saattaa kurssit olla etänä, Tammi kertoo.
Lue lisää Pohjanmaan koronatilanteesta täältä.