Mikkelin museot kasvattivat viime vuonna selvästi kävijämääriään ensimmäiseen koronavuoteen 2020 verrattuna.

Kaikkiaan kävijämäärä yli kaksinkertaistui lähes 40 000 tuhanteen. Vuosi 2020 oli museoille kuitenkin poikkeuksellisen surkea, kun koronarajoitukset olivat kireimmillään. Kävijöitä oli vain 18 000.

Tänä vuonna kävijämääriä kasvatti osaltaan se, että kesäkuussa yleisölle avattiin laajan julkisuuden saattelemana Sodan ja rauhan keskus Muisti.

Myös lokakuun Museoiden yö oli kaupungin mukaan menestys. Museokäyntejä kirjattiin yli 11 000 yhden illan aikana.