Yhdysvaltain presidentti Joe Biden ehdottaa, että Yhdysvaltain senaatissa ei jatkossa vaadittaisi kahden kolmasosan enemmistöä lakien hyväksymiseen.

Republikaanien vastustuksesta johtuen kaksi äänestyslakeja uudistavaa lakipakettia on tällä hetkellä jumissa kongressin käsittelyssä.

Biden äänestyslakien uudistuspaketin tavoitteena on muun muassa yhdenmukaistaa äänestyskäytäntöjä ympäri maan, sillä tällä hetkellä jokaisella osavaltiolla voi olla omat sääntönsä.

Atlantassa, Georgiassa tiistaina pitämässään puheenvuorossa Biden sanoi, että senaatin republikaaninen vähemmistö ei saisi käyttää viivytyskeskustelua estämään demokraattien enemmistöä toteuttamasta poliittista ohjelmaansa.

– Minä kannatan senaatin säännösten muuttamista mihin tahansa tarvittavaan suuntaan demokratian suojelemiseksi. Kannatan myös luopumista viivytyskeskustelusta, Biden sanoi.

Senaatissa 50 demokraattien senaattoria kannattaa äänestyslakipaketteja, mutta senaatin sääntöjen mukaan yksinkertainen enemmistö ei riitä lakien läpiviemiseen. Lakipaketit vaativat 60 senaattorin tuen.

Senaatin nykyisten sääntöjen mukaan lakipaketit voidaan kaataa niin kutsutulla viivytyskeskustelulla, jos lain taakse ei asetu 60:tä senaattoria. Demokraateilla on senaatissa niukka 51-50 enemmistö varapresidentti Kamala Harrisin äänen turvin.

– Republikaanit väärinkäyttävät viivytyskeskustelua aseena, Biden sanoi.

Puheenvuorossaan Biden kutsui urakkaa lakipakettien läpiviemiseksi “taisteluksi Amerikan sielusta”. Samalla hän rinnasti sen kamppailuun viime vuoden loppiaisena Yhdysvaltain kongressiin hyökänneitä Donald Trumpin kannattajia vastaan. Puheessaan Biden kutsui loppiaisen kongressihyökkäystä vallankaappausyritykseksi.

Lue myös:

Kirjeenvaihtajalta: Tammikuun kuudes oli vallankaappausyritys, ja se jatkuu yhä

Vaalilakivääntö kovenee Washingtonissa – Texasin demokraatit taistelun eturintamassa: "Kuvittele, että kongressiin hyökänneet tarkkailisivat vaaleja"

Republikaanit panivat vaalilain uusiksi Georgiassa demokraattien voiton jälkeen – jopa veden antaminen äänestäjille kiellettiiin

Ei enää vaalipiireillä puljailua ja loppu salatuille lahjoittajille – Näin demokraattien kunnianhimoinen lakialoite myllertäisi Yhdysvaltojen vaalijärjestelmän perustan