Itä-Savon sairaanhoitopiirin puhelinpalvelut ovat ruuhkautuneet henkilöstöpulan vuoksi.

Kaikkiin takaisinsoittoihin ei pystytä tilanteen vuoksi vastaamaan tällä hetkellä saman päivän aikana.

Sairaanhoitopiiristä pyydetään välttämään yhteydenottoja puhelimitse kiireettömissä asioissa, kuten pitkäaikaissairauksien määräaikaistarkastuksissa.

Koronavirustartunnat Sosterin alueella ovat nousseet myös edellisviikkoon nähden. Alueella todettiin viime viikolla 159 tartuntaa, mikä on 26 enemmän kuin edellisviikolla. Samalla rikottiin jälleen viikkokohtaisissa tartunnoissa alueellinen ennätys.

Tartunnat ovat peräisin pääasiassa yksityishenkilöiden uudenvuodenjuhlista ja -tapaamisista. Lisäksi alueella on muutamia työpaikkoihin liittyviä tartuntaketjuja.

Sairaanhoitopiirissä pidetään hyvänä, että sairaalahoidon tarve ei ole toistaiseksi kasvanut. Sairaalahoidossa on kaksi henkilöä.

Sairaanhoitopiiri, kuten koko Etelä-Savon maakunta, on epidemiassa leviämisaluetta.