Kajaani ilmoitti maanantaina kokoontumisrajoitusten vaikutuksesta kaupungin alueella.

Esimerkiksi Kajaanin kaupunginteatteri ottaa käyttöön koronapassin, jolloin teatterin katsojien määrää ei rajoiteta. Näytöksiä joudutaan lähiaikoina osittain perumaan flunssatapausten vuoksi.

Liikuntapaikoille voi mennä normaalisti ja kirjastot ovat edelleen auki rajoituksetta. Myös esimerkiksi Kajaanin taidemuseo on auki terveysturvallisesti, Kainuun museo taas on suljettu remontin vuoksi.

Kansalaisopistossa aikuisten kurssitoiminta on etänä 17. tammikuuta saakka.

Kulttuuripuolella ulkopuoliset konsertit ja kiertueet on peruttu tai siirretty kokoontumisrajoitusten loppumiseen saakka. Omat konsertit siirretään. Kajaani Dance Festivaalin tilaisuudet perutaan, mutta koreografikatselmus järjestetään etänä

Yleisesti Kajaanin kaupungissa pyritään nyt terveysturvalliseen toimintaan.

Kaupunki suosittelee työntekijöilleen etätyötä, jos se on vain mahdollista, sekä vähentämään fyysisiä lähikontakteja työpaikoilla. Kasvomaskin käyttö suositellaan myös.

Viranomaiset suosittelevat vahvasti kasvomaskin käyttöä peruskoulun oppilaille 3. luokasta lähtien. Kouluissa ja päiväkodeissa henkilökunta käyttää kasvomaskeja työnantajan ohjeiden mukaisesti. Päiväkodeissa lapset vastaanotetaan ja luovutetaan huoltajalle päiväkodin ovella tai ulkona.

Pohjois-Suomen aluehallintovirasto asetti Kainuuseen kokoontumisrajoituksen 6. helmikuuta asti lauantaina. Päätöksessä kielletään kaikki yleisötilaisuudet ja kokoukset sisätiloissa yli 20 henkilön osalta. Ulkotiloissa saa kokoontua maksimissaan 50 henkilöä. Rajoitukset voi välttää tarkastamalla koronapassin.

Lisää Kainuun uutisia Yle Areenassa: kuuntele ja katsele mitä lähelläsi tapahtuu.

Katso tästä uusimmat koronavirukseen liittyvät tiedot Kainuusta.