Hallituksen koronaministeriryhmä suositteli perjantaina uusia toimia pahentuneen koronatilanteen hallitsemiseksi ja toimista osa kohdistui kouluihin. Näitä olivat luokan asettaminen karanteeniin, jos luokassa havaitaan yksikin altistuminen ja oppilaiden kotitestaus kaksi kertaa viikossa.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ylilääkäri Otto Helve arvioi Ylen A-studiossa, että kouluille esitetyt keinot, eli karanteenit ja kotitestaus, eivät ole tehokkaita tapoja hallita pandemiaa.

Helven mukaan kotitestien hyöty saattaa olla kyseenalainen ja niiden aikaansaama työmäärä suuri. Hän viittaa muista maista saatuun dataan. Myöskään esitetyt karanteenikäytännöt eivät ole ylilääkäri Helven mukaan tehokasta pandemian hallintaa, sillä ne johtaisivat väistämättä etäkouluun.

Karanteenisuunnitelmissa ongelmana on myös se, että suurten kaupunkien osalta niitä ei päästä enää toteuttamaan. Tänään 12 Uudenmaan kuntaa, Helsinki mukaan lukien, päättivät ettei esimerkiksi kouluissa tai työpaikoilla altistuneita enää aseteta karanteeniin.

– Ajatus siitä, että kouluissa karanteeneista pidettäisi kiinni tällä tyylillä, joka johtaa lähtökohtaisesti etäkouluun sitä varten, että meillä on tartuntoja niin paljon. Jos yksittäinen henkilö luokassa aikaansaa luokan karanteenin, niin ajatellaan että tällä on yhtä suuri vaikutus kuin etäkoululla.

– Käytännössä tämäntyyppinen karanteenikäytäntö ei ole tehokasta, ottaen huomioon se, että koulu ympäristönä ei ole se paikka, missä epidemian moottori sijaitsee, Helve sanoi.

STM:n kansliapäällikkö Kirsi Varhila vastasi, että karanteenikäytäntöjä esitettiin vain tilapäiseksi ratkaisuksi, koska muita keinoja ei ollut juurikaan jäljellä.

– Monesta paikasta on kokemuksia, että se on toteutettavissa. Me ei esitetty sitä pysyväksi ratkaisuksi, Varhila puolustautui.

HUSin apulaisylilääkäri Eeva Ruotsalainen huomautti, että kotitestaukseen on ylipäänsä jouduttu siirtymään osin pakosta, koska julkisen sektorin testauskapasiteetti ei enää riitä.

THL:n ylilääkäri Helve: Lapsiin keskittyminen nyt ei ole oleellista koronantorjunnassa

THL:n ylilääkäri Otto Helve arvioi, että lapsiin ja kouluihin keskittyminen rajoitus- ja tartunnantorjuntatoimissa, eli koronan hallinnassa, ei ole ylipäänsä avain siihen, että suuria tartuntamääriä pystyttäisiin taittamaan.

– Kyse on rajallisten resurssien keskittämisestä tässä vaiheessa. Nyt pitäisi erottaa tartuntamäärät ja erikoissairaanhoidon kuormitus, Helve sanoi.

– Meillä on onnelllinen tilanne siinä, että lähestytään 85 prosenttia yli 12-vuotiaiden rokotuskattavuudessa. Tämä näkyy siinä, että vaikka meillä on huimat tartuntaluvut, niin teho-osastoilla ei nähdä samaa kasvua. Eli vaikka tilanne näyttää tartuntojen kautta erittäin hankalalta, se onneksi ei ole ihan niin pahan näköistä sairaanhoidossa, hän jatkoi.

THL:n ylilääkäri Helve arvioi, että seuraavat viikot ja kuukausi tulevat olemaan hankalia, mutta tilanne ei sen jälkeen näytä hänen mukaansa enää yhtä pahalta.

HUSin apulaisylilääkäri Eeva Ruotsalainen varoitti kuitenkin, että terveydenhuollon kantokyky tulee kuormittumaan lähiviikkoina, jos lähikontakteja ei rajoiteta. HUSissa oli tänään sisällä Ruotsalainen mukaan 155 potilasta ja määrä on tuplaantunut puolessatoista viikossa.

– Heistä teholla oli 22 ja loput 120 vuodeosastoilla. Kyllä tämä näkyy jo meidän toiminnassa. Ensihoito ja päivystyspoli ovat kuormittuneet, Ruotsalainen sanoi.

Hän arvioi, että kahden viikon sisällä joudutaan pohtimaan valmiuslakia, jos tilanne jatkuu samanlaisena kuin tällä hetkellä.

Ylen A-studion koko lähetyksen voit katsoa täältä.

Voit keskustella aiheesta tiistaihin 11.1. klo 23:een asti.

Juttua korjattu 12.1.2021 klo 12.30: Korjattu STM:n kansliapäällikön sukunimi Varhialasta Varhilaksi ja HUSin Eeva Ruotsalaisen titteli ylilääkäristä apulaisylilääkäriksi.