Osa lasten ja nuorten harrastustoiminnasta on laitettu koronatilanteen vuoksi tauolle Itä-Suomessa.

Harrastusryhmänsä on päättänyt pistää jäihin esimerkiksi usea itäsuomalainen 4H-kerho. Joensuun 4H-yhdistyksen toiminnanjohtaja Riitta Tuukkanen kertoo ratkaisun syntyneen omaehtoisesti.

– Itä-Suomen aluehallintovirastolta (avi) pitäisi lähipäivinä tulla tieto, saavatko sisäharrastukset jatkua. Päätimme jäädä odottamaan päätöstä, jotta ei tarvitse ensin aloittaa toimintaa ja sitten heti lopettaa, Tuukkanen sanoo.

Normaalisti Joensuun 4H järjestäisi tällä viikolla muun muassa liikunta-, ruoanlaitto- ja parkourkerhoja 6–12-vuotiaille. Toiveissa on kerhojen jatkaminen ensi viikolla, jos avi sen sallii.

– Lasten ja nuorten etu olisi, että kerhot saisivat jatkua. Mutta katsotaan nyt, miten käy, Tuukkanen toteaa.

Isot liikuttajat jatkavat vielä

Hallituksen koronaministeriryhmä suositteli viime viikolla, että sisätiloja koskevat rajoitukset laajennettaisiin koskemaan myös alaikäisten harrastusryhmiä. Virallisesti päätösvalta asiassa on aluehallintovirastoilla.

Itä-Suomen avi päättää Pohjois-Karjalan, Pohjois-Savon ja Etelä-Savon harrastamisen jatkosta keskiviikkona. Moni iso urheiluseura aikoo jatkaa harrastusten tarjoamista viimeiseen saakka.

– Niin kauan treenataan ja pelataan, kunnes tulee tieto, ettei saataisi, joensuulaisen Juniori Jokipojat ry:n valmennuspäällikkö Sasu Keto sanoo.

Jokipojat on jääkiekkoseura, jossa urheilua harrastaa vajaat 500 lasta ja nuorta. Kedon mielestä olisi järjetöntä, jos toiminta ei saisi jatkua. Harjoituksiaan aikoo toistaiseksi jatkaa myös muun muassa kuopiolainen salibandyseura Welhot.

– Jos kaupassa saa käydä, pitäisi minun mielestä saada käydä harrastuksissakin. Lapset käyvät joka tapauksessa lähikoulua, ja täällä seurassa järjestämme treenit turvallisesti omissa pienissä porukoissamme, Keto perustelee.

Lue myös:

Olympiakomitea lateli madonluvut lasten harrastamisesta – Vapaavuorelta raippaa hallitukselle: "Noudatetaanko yhteiskunnan arvojärjestystä?"

Liikuntaväki huolissaan lasten harrastusten rajoituksista – THL:n Tervahauta: Hyödyt vähäiset, haitat suuret

Koulut alkavat lähiopetuksessa ja lasten infektiolääkäri on sen kannalla: "Lapset eivät ole iso moottori virustartunnoissa"