Koronatartunnoissa tuli Jyväskylässä ennätysviikko kun uusia tartuntoja rekisteröitiin viime viikolla kaikkiaan 880. Aiemmalla viikolla koronatartuntoja oli lähes pari sataa vähemmän.

Keski-Suomen sairaanhoitopiirin alueellinen tartuntatautien torjunnan johtoryhmä Koronanyrkki totesi kokouksessaan, että tartuntatautitilanne on ollut vuoden ensimmäisellä viikolla sairaanhoitopiirin alueella koko koronaepidemian aikana korkein. Eniten tartuntoja on ilmennyt nuorilla aikuisilla.

Lähestyvien aluevaalien vuoksi vaalityö halutaan toteutettavan mahdollisimman riskittömästi, ja siksi Koronanyrkki pyytää aluehallintovirastolta 20 henkilön kokoontumisrajoituksia myös ulkotiloissa järjestettäville tapahtumille.

Kaupungin poikkeusolojen johtoryhmä linjasi kokouksessaan maanantaina, että kaupunki jatkaa omia koronarajoituksiaan tammikuun loppuun asti.

Lisäksi kaupunki esittää Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirastolle pyynnön, että kaikki aikuisten sisätilojen ryhmäharrastukset kiellettäisiin Jyväskylässä. Rajoituksen ulkopuolelle toivotaan jätettävän alle 18-vuotiaiden ryhmäharrastukset.

Kuntosalit ja uimahallit halutaan pitää avoinna koronapassin avulla

Lisäksi kaupunki pyytää aluehallintovirastolta rajoituksia siten, että esimerkiksi kuntosaleja, uimahalleja, museoita sekä muita vastaavia tiloja saisi käyttää koronapassin avulla.

Kaupunginteatterin ja Jyväskylä Sinfonian yleisötoiminta on suljettuna tammikuun loppuun asti.

Kansalaisopiston kevätlukukauden kurssien aloitus toteutetaan etäopetuksena. Yli 18-vuotiaiden lähiopetus aloitetaan aikaisintaan 1. helmikuuta. Lasten ja nuorten opetus alkaa puolestaan normaalisti maanantaina.

Kirjastot pysyvät Jyväskylässä auki supistetuin palveluin: omatoimiajat ovat pois käytöstä tammikuun loppuun asti.

Keski-Suomen sairaanhoitopiirin alueellinen tartuntatautien torjunnan johtoryhmä ns. Koronanyrkki ei suosittele alueelleen etäopetusta peruskouluihin eikä toisen asteen kouluihin.