Etelä-Pohjanmaan koronayhteistyöryhmä Nyrkki toivoo yhä kovempia kiristyksiä maakunnan koronarajoituksiin.

Päivystyksen toiminta-aluejohtaja Raimo Jokisalo kertoo, että tartuntaluvut ovat kovassa nousussa. Viime viikolla Etelä-Pohjanmaalla todettiin yli 1200 uutta tartuntaa. Peräti neljännes otetuista näytteistä oli positiivisia.

– Nyrkki suosittaa aluehallintovirastoa sulkemaan tiloja Etelä-Pohjanmaalla tammikuun ajaksi, Jokisalo tiivistää.

Jos aluehallintovirasto noudattaa Nyrkin toivetta, tarkoittaisi se siis liikunta- ja virkistystilojen sulkuja. Sulkupäätös ulottuu tiloihin, jotka voidaan tartuntatautilain pykälän 58g mukaan määrätä suljettaviksi.

– Sulkupäätös koskisi myös esimerkiksi lasten ryhmäharrastamista.

Kokoontumisrajoitusta halutaan kiristää jopa viiteen

Lisäksi Nyrkki suosittaa kokoontumisrajoituksen pienentämistä sisätiloissa kymmeneen tai jopa viiteen henkilöön. Tällä hetkellä rajoitus on 20 henkilössä.

– Myös ulkotiloihin halutaan kokoontumisraja vähintään 20 henkilöön.

Jokisalo toivoo, että aluehallintovirasto tekee Etelä-Pohjanmaalle uusia tiukennuksia loppuviikosta.

– Jo ennen mitään virallisia päätöksiä Nyrkki suosittaa, että ryhmäharrastustoimintaa tauotetaan nyt oma-aloitteisesti. Ja jos yksityistilaisuuksia on mahdollista siirtää, niin nyt olisi syytä siirtää. Ja jos on pakko kokoontua, niin mahdollisimman pienimuotoisesti.

Jokisalon mukaan Etelä-Pohjanmaalle on tullut runsaasti uusia tartuntoja Lapista, etenkin Leviltä.

– Kaikkea matkailua voisi nyt miettiä, että onko se välttämättä tarpeellista.

Nyrkin suositukset

Nyrkki vetoaa alueen väestöön, jotta kaikenlaisia kokoontumisia vältettäisiin. Lasten, nuorten ja aikuisten ryhmäharrastustoimintaa suositellaan tauotettavaksi tammikuun loppuun saakka.

Ulkotilaisuuksia järjestettäessä tulee varmistaa terveysturvallisuus ja pitäytyä enintään 20 hengen osallistujamäärässä.

Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin alueella todettiin menneellä viikolla ennätyksiä rikkovat 1205 koronatartuntaa. Tartuntojen kokonaismäärä on nyt 5287. Näin ollen yli viidesosa koko pandemia-ajan tartunnoista on todettu vuoden 2022 ensimmäisellä viikolla.

Tartuntoja on tullut monista eri lähteistä: perhepiiristä, yksityistilaisuuksista sekä kotimaan ja ulkomaan matkailun seurauksena. Tartuntoja on tällä hetkellä ylivoimaisesti eniten 20–29-vuotiaiden ikäluokassa.

Positiivisten koronatestien osuus on noussut edelleen. Viime viikolla jo neljäsosa otetuista näytteistä osoittautui positiivisiksi. Tartunnan saaneista enää 27 prosenttia oli karanteenissa tartunnan tullessa ilmi.

Viive näytteenotosta tuloksen valmistumiseen on noussut testien runsaan määrän vuoksi ja on nyt keskimäärin 34,1 tuntia.

1. Yksityistilaisuudet

Nopeasti heikentyneen koronatilanteen vuoksi yksityistilaisuuksia suositellaan siirtämään myöhempään ajankohtaan. Mikäli tämä ei ole mahdollista (esimerkiksi hautajaisten kohdalla), tulee tilaisuus järjestää mahdollisimman pienimuotoisesti terveysturvallisista käytäntöjä noudattaen: hyvästä käsihygieniasta, kasvomaskien käytöstä ja turvaetäisyyksistä huolehtimalla. Yksityistilaisuuksiin tulee osallistua vain täysin oireettomana. Tilaisuuksiin osallistumisen tarpeellisuudessa kannattaa käyttää tarkkaa harkintaa.

Mikäli kokoonnutaan sisätiloihin, tilaisuus tulee järjestää riittävän suuressa tilassa, jotta turvavälejä voidaan noudattaa. Vieraiden saapumista on hyvä porrastaa. Vieraiden saapumis- ja lähtöajoista on hyvä pitää vieraskirjaa.

Nyrkki suosittelee, että myös avoimissa ulkotiloissa kokoonnuttaessa osallistujamäärä pidettäisiin mahdollisimman pienenä, enintään 20 henkilössä. Terveysturvallisia käytäntöjä, kuten turvavälejä ja yskimishygieniaa tulee noudattaa. Suositus koskee esimerkiksi aluevaalien vaalikampanjointia.

2. Harrastus- ja kilpailutoiminnassa noudatettavat ohjeet

Tartuntojen leviämisen ehkäisemiseksi kaikkea aikuisten ryhmäliikuntaa, ottelu- ja kilpailutoimintaa sekä muuta ryhmäharrastustoimintaa suositellaan tauotettavaksi 31.1. saakka. Mahdollisuuksien mukaan toimintaa (esimerkiksi kansalaisopistojen ryhmiä) voidaan toteuttaa etäyhteyksien kautta.

Myös lasten ja nuorten ryhmä- ja kerhomuotoista harrastustoimintaa suositellaan tauotettavaksi 31.1. saakka.

3. Etätyösuositus

Etätyösuositus on voimassa alueella 31.1.2022 saakka.

Työnantajia suositellaan hyödyntämään työpaikoilla ns. hybridimallia, eli sitä että osa työstä tehtäisiin mahdollisuuksien mukaan etänä vuorotellen ja porrastaen. Työnantaja vastaa työpaikalla koronaturvallisuuden toteutumisesta ja työpaikoille suositellaan taukojen porrastusta ja suojaetäisyyksien pitämistä.

4. Vierailut ja sosiaali- ja terveydenhuollon yksiköissä

Vierailuja voidaan toteuttaa turvallisesti, kun vierailija ja potilas/asiakas käyttävät kirurgista suu-nenäsuojaa, huolehtivat käsidesinfektiosta ja pitävät turvaväliä.

Mikäli vierailijalla on vähäisiäkään infektio-oireita, vierailu ei ole sallittu.

Erikoissairaanhoidossa vierailuja rajoitetaan siten, että vierailut on sallittu ainoastaan erityistilanteissa, kuten vakavasti sairaiden tai saattohoitoa saavien potilaiden luona.

5. Suositukset kouluun ja oppilaitoksiin

Kouluissa ja oppilaitoksissa suositellaan jatkettavaksi terveysturvallisia käytänteitä, kuten hyvästä käsihygieniasta ja ilmanvaihdosta huolehtimista sekä maskien käyttöä Nyrkin suosituksen mukaisesti. Opetusryhmien sekoittumista tulee välttää. Vähäisissäkin oireissa tulee jäädä kotiin.

Nyrkki toteaa, että toistaiseksi sosiaali- ja terveysministeriö ei ole antanut ohjauskirjettä julkisuudessa esitettyä koululaisten testaamista koskien. Nyrkki jää odottamaan mahdollista ohjeistusta asiassa.

6. Matkustus

Kaikkea matkustamista sekä kotimaassa että ulkomaille on syytä välttää.

7. Maskisuositus

Alueen nopeasti heikentyvän koronatilanteen vuoksi suositellaan laajaa maskin käyttöä kaikille 5. luokkalaisille ja sitä vanhemmille:

- Aina joukkoliikenteessä, mukaan lukien koulukyydit.

- Aina julkisissa sisätilaisuuksissa ja yleisötilaisuuksissa, mukaan lukien koulut ja oppilaitokset.

- Työyhteisöissä sisätiloissa, jos samassa tilassa työskentelee tai oleskelee useampia henkilöitä. Työnantaja päättää työpaikoilla sovellettavista käytännöistä.

- Aina tilanteissa, joissa lähikontaktien välttäminen on vaikeaa, esimerkiksi julkisissa sisätiloissa, kuten kaupoissa, kirjastoissa ja teattereissa sekä julkisissa tiloissa järjestettävissä yleisötapahtumissa, kun paikalla on runsaasti ihmisiä.

- Koronavirustestiin hakeutuvat henkilöt matkalla näytteenottoon ja ennen testituloksen valmistumista, jos on välttämätön syy liikkua kodin ulkopuolella.

- Riskialueelta Suomeen saapuvat matkustajat heidän siirtyessään maahantulopisteeltä karanteeniin tai jos heillä on karanteenin aikana välttämätön syy liikkua kodin ulkopuolella.

- Sosiaali- ja terveydenhuollossa on toistaiseksi voimassa yleinen maskisuositus kaikissa tiloissa sekä vierailtaessa että työskennellessä.

Lue myös:

Korona ei ole ainut virus, joka vie eteläpohjalaisia sairaalahoitoon hengitysvaikeuksien vuoksi

Saako Etelä-Pohjanmaalla ja Pohjanmaalla nyt harrastaa, entä käydä elokuvissa? Avin ylijohtaja vääntää rautalangasta, mitä pykälä 58d tarkoittaa