Oulussa jää moni bussivuoro ajamatta nyt kuljettajilla todettujen koronatartuntojen tai karanteenien vuoksi.
Yli puolta Oulun seudun joukkoliikenteestä hoitava liikennöitsijä Oulun Taksipalvelut Oy on ilmoittanut, että viidesosa sen kuljettajista on poissa töistä.
OTP Travel on lähettänyt asiasta tiedotteen Oulun kaupungille tänään.
Yhtiö kertoo siinä, mitä vuoroja ja linjoja se ei pysty ajamaan maanantaina 10. tammikuuta ja kertoo ilmoittavansa tiistain 11. tammikuuta tilanteestaan myöhemmin.
Oulun kaupunki päivittää listan ajamatta jäävistä bussivuoroista joukkoliikenteen verkkosivuille.
Kaupungilta kerrotaan, että reittioppaaseen aikataulukauden alussa vietyjen suunnitteluaineistojen muokkaaminen satunnaisten äkillisten muutosten osalta ei ole mahdollista.
Asiasta uutisoi ensimmäisenä Kaleva.
Lisää Pohjois-Pohjanmaan uutisia Yle Areenassa. Kuuntele, katsele ja lue mitä lähelläsi tapahtuu