Kainuun Prikaatissa on todettu varusmiehissä- ja naisissa lauantaihin mennessä 31 koronatartuntaa. Vielä perjantai-iltana tartuntojen määrä oli 18, kertoo Kainuun Prikaatin tiedottaja Satu Hujanen.

– Nämä 31 todettua tartuntaa on koko viime viikon luku ja todetut tapaukset ovat aiemmin muista erilleen asetettujen varusmiesten joukossa. Eli uusia altistumisia ei paljolti ole, Hujanen toteaa.

Kainuun Prikaatissa karanteeniin asetettiin viime viikolla 202 varusmiestä. Lauantaina 8. tammikuuta karanteenissa tai karanteenin kaltaisissa tiloissa oli vielä noin 190 varusmiestä.

Kainuun prikaatissa ei järjestetä perinteisiä, ensimmäisen viikonlopun läheistenpäiviä. Sen sijaan alokkaiden läheisille julkaistaan materiaalia viikonloppuna Kainuun prikaatin Facebook-tilillä.

Kainuun prikaatissa aloitti asepalveluksensa tammikuun alussa noin 1 800 alokasta.

Lisää Kainuun uutisia Yle Areenassa: kuuntele ja katsele mitä lähelläsi tapahtuu.