Kymsote aikoo supistaa kiireetöntä vastaanottoaan ensi viikosta alkaen. Syynä on maakunnan vakava koronavirustilanne.

Kahden viime vuorokauden aikana on todettu yhteensä 391 koronavirustartuntaa. Perjantain luku on 194, loppiaisen luku taas 197. Sairaalahoidossa on koronaviruksen aiheuttaman taudin vuoksi nyt 10 ihmistä Kymenlaaksossa.

Tartunnanjäljitys on Kymsoten mukaan edelleen ruuhkautunut, ja nyt tartunnan saaneisiin voidaan ruuhkan vuoksi ottaa yhteyttä 7–9 päivän viiveellä. Jäljitys keskittyy kontaktoimaan erityisesti sotealan työntekijät ja iäkkäämmät hoivapalveluiden asukkaat.

Kymsoten terveysasemien kiireettömiltä vastaanotoilta vapautuvaa hoitohenkilökuntaa siirretään tartunnanjäljityksen avuksi ja infektiovastaanottojen vahvistukseksi. Heidän lisäkseen myös neuvola-, koulu- ja opiskelijaterveydenhuollon henkilökuntaa siirretään tehtävistään auttamaan koronatilanteessa.

Ruuhkaa päivystyksissä

Myös Kymsoten sairaalapäivystys ja päivystävät puhelinpalvelut ovat ruuhkautuneet.

Kymsote pyytää asiakkaitaan ottamaan kiireettömissä asioissa yhteyttä myöhemmin. Perutusta ajasta saa tekstiviestin tai soiton.

Kiireellisten asioiden suhteen suositellaan ottamaan yhteyttä omaan terveysasemaan, jos hoidontarve ei ole välitön.

Kymsote kehottaa kaikkia koronavirukseen sairastuneita olemaan eristyksessä muista ihmisistä – myös samaan talouteen kuuluvista henkilöistä. Sairaana ei saa mennä esimerkiksi kauppaan tai apteekkiin, ja myös ulkotiloissa liikkumista tulee välttää.

Katso tästä uusimmat koronavirukseen liittyvät tiedot Kymenlaaksosta.

Lisää Kymenlaakson uutisia myös Yle Areenassa: katsele, kuuntele ja lue, mitä lähelläsi tapahtuu.