Koronapandemia hidasti autokauppaa Kainuussa edelleen viime vuonna. Maakunnassa rekisteröitiin 649 uutta henkilöautoa, mikä on kolme autoa vähemmän kuin koronavuonna 2020, jolloin autokauppa painui pohjalukemiin.
Autoalan tiedotuskeskuksen mukaan koronapandemian jälkimainingit näkyivät autokaupassa viime vuonna myös koko maassa. Henkilöautojen ensirekisteröinnit kasvoivat viime vuonna edellisvuodesta 1,5 prosenttia, mutta luvut ovat vielä kaukana normaalista.
Uusista autoista poiketen käytettyjen autojen kauppa kävi autoliikkeissä jopa vuotta 2020 vilkkaampana.
Lisää Kainuun uutisia Yle Areenassa: kuuntele ja katsele mitä lähelläsi tapahtuu.