Etelä-Suomen aluehallintovirasto on vahvistanut keskiviikkona antamansa ilmoituksen siitä, että julkisten tilojen sulkupäätöksiä jatketaan Uudellamaalla ainakin 24. tammikuuta saakka.

Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin HUSin alueella jatketaan liikunta- ja virkistystilojen sulkuja. Sulkupäätös ulottuu tiloihin, jotka voidaan tartuntatautilain pykälän 58 g mukaan määrätä suljettaviksi.

Suljettavaksi on määrätty muun muassa seuraavat tilat:

Tilojen sulkumääräyksissä on myös poikkeuksia.

Suljetuksi määrättyjä tiloja voi käyttää vuonna 2003 syntyneiden ja sitä nuorempien lasten ja nuorten harrastustoimintaan. Kaikki viime vuonna 18 vuotta täyttäneet voivat osallistua toimintaan tiloissa, jotka on muutoin määrätty suljetuiksi.

Tiloja voi käyttää myös lakisääteisiin palveluihin, esimerkiksi lääkinnälliseen kuntoutukseen, koulujen liikuntaopetukseen ja koronarokotusten järjestämiseen. Myös aluevaalien ennakkoäänestys on sallittua muuten suljetuissa tiloissa.

Sulkumääräykset eivät myöskään koske ammattiurheilua ja yksityis- tai perhe-elämän piiriin kuuluvaa toimintaa.

Sulkujen ja rajoitusten jatkamista on perusteltu koronatilanteen pahenemisella.

– Epidemiatilanne on HUS-alueella merkittävästi huonontunut. Tartuntamäärät nousevat jopa eksponentiaalisesti, ja sairaalahoito kuormittuu. Kuormitus ei kuitenkaan, onneksi, ihan täysin samassa suhteessa kasva kuin tartuntoja syntyy, sanoo Etelä-Suomen avin ylitarkastaja Oona Mölsä.

Myös kokoontumisrajoitukset jatkuvat

Samalla voimassa olevaa kokoontumisrajoitusta, jonka mukaan sisätilaisuudet on kielletty, jatketaan 31. tammikuuta saakka.

Kaikki sisätiloissa järjestettävät yleisötilaisuudet ja yleiset kokoukset on kielletty. Ulkotiloissa kokoontumisten henkilömäärää ei ole rajoitettu, mutta tiloissa täytyy huomioida osallistujien terveysturvallisuus.

Etelä-Suomen avi on tekemässä ensi viikon alussa myös Kanta-Hämettä, Kymenlaaksoa ja Päijät-Hämettä koskevien rajoitusten jatkopäätöksiä.

Herttoniemen varasairaala avataan ehkä jo ensi viikolla

Koronan ärhäkästi leviävä omikronmuunnos on ruuhkauttanut sairaaloita Uudellamaalla.

Helsingin sairaalan johtajalääkärin Laura Pikkaraisen mukaan sairaalaan tulee enemmän potilaita kuin kertaakaan epidemian aikana.

– HUSin päivystykset ovat selvästi ruuhkautuneet sekä muista potilaista että koronapotilaista. Vaikka yritämme tehdä parhaamme ottaaksemme potilaita päivystyksistä jatkohoitoon, niin valitettavasti siinäkin on viivettä, Pikkarainen kertoi Ylelle torstaina.

Helsingin kaupunki on aloittanut Herttoniemen varasairaalan käyttöönoton valmistelun. Varasairaalaan valmistellaan 50:tä hoitopaikkaa.

Pikkarainen arvioi, että jos potilasmäärien kasvu jatkuu nykyisellä tasolla, varasairaala joudutaan avaamaan mahdollisesti jo ensi viikolla.

Voit keskustella aiheesta lauantaihin 8. tammikuuta kello 23:een asti.

Lue seuraavaksi:

Sairaanhoito Uudellamaalla kauttaaltaan ylikuormittunut – edes kaikkia välttämättömiä koronaepäilyjä ei enää pystytä testaamaan

HUSin Asko Järvinen varoittaa yhteiskunnan kriittisten toimintojen vaarantumisesta: "Meiltä loppuvat käytännössä työntekijät"

Mitä karanteenissa ja eristyksessä saa tehdä ja mitä ei? Lue täältä ohjeet, kun kaipaat tietoa positiivisen koronatestin tai altistumisen jälkeen