Riihimäellä koronaepidemia on vaikeuttanut huomattavasti sosiaali- ja terveystoimessa palveluiden järjestämistä. Lähes kaikissa yksiköissä on koronapositiivisia tai altistuneita työntekijöitä tai asiakkaita.

Sosiaali- ja terveysjohtaja Jouni Sakomaa kertoo kaupungin tiedotteessa, että epidemiatilanne elää koko ajan omikronin takia.

– Tietoomme tulee päivittäin uusia tartuntoja tai altistumisia, joten palveluiden järjestämisen näkökulmasta tilanne on kriittinen. Tilannetta vaikeuttaa terveyskeskuksen koronan tartunnanjäljityksen ruuhkautuminen ja koko sosiaali- ja terveydenhuoltoa vaivaava henkilöstöpula.

Riihimäen seudun ilmaantuvuus kahden viikon osalta on tällä hetkellä noin tuhat 100 000 asukasta kohden. Luku on korkeampi kuin Hämeenlinnan ja Forssan seudulla.

Vaikutusta muun muassa kotihoitoon

Koronajäljitys on Riihimäellä ruuhkautunut. Terveyskeskus rajaa 17. tammikuuta alkaen kiireetöntä vastaanottoa sekä neuvola-, koulu- ja opiskeluterveydenhuollon toimintaa. Nyt myös kaupungin sosiaali- ja terveystoimiala valmistautuu tilanteen vaatimiin toimiin.

– Tilanteen seurauksena voimme esimerkiksi joutua sulkemaan yksikköjä tai muuttamaan yksittäisten asiakkaiden hoitojärjestelyjä tilapäisesti tai pysyvästi. Tällaisia muutoksia ovat esimerkiksi yksittäisten kotihoidon asiakkaiden siirtäminen ympärivuorokautisen hoidon yksiköihin. Muutoksista keskustellaan asiakkaan ja omaisten kanssa, Sakomaa sanoo tiedotteessa.

Koronaepidemian vuoksi seuraaviin toimintoihin on tulossa muutoksia: