Pohjanmaan hyvinvointialueella on todettu 408 uutta koronavirustartuntaa.

Tartunnoista vanhoja sunnuntailta, maanantailta ja tiistailta on vähän reilu sata, joten uusia eiliseltä on lähemmäs 300. Määrä on suurin tartuntaluku koko epidemian aikana Pohjanmaalla.

– Nyt on jonoutumista tuloksissa, että saamme vastauksia vähän jäljessä, infektioylilääkäri Juha Salonen toteaa.

Ilmaantuvuus sataatuhatta henkeä kohden alueeella on nyt 1112.

Salonen kuvailee tilannetta erittäin huolestuttavaksi ja alueella pahimmaksi koko epidemian aikana. Jopa pahempi kun silloin, kun Vaasaakin kutsuttiin Suomen koronapääkaupungiksi.

– Silloin täytyy kyllä muistaa, että opiskelijatartuntojen aikaan ei ollut rokotussuojaa. Silloin hyvänä puolena oli, että tartunnan saaneet olivat nuoria ja hyväkuntoisia ihmisiä ja ei tullut vakavia taudinkuvia, Salonen toteaa.

Henkilökunnan kestokyvyn äärirajoilla

Testaus ja jäljitys ovat Juha Salosen mukaan erittäin kuormittuneet tällä hetkellä.

Erityisesti jäljitys on hyvin hidasta. Viime viikolla karanteenissa oli 1700. Määrä on kasvanut tuosta huomattavasti ja määrää on Salosen mukaan hankala arvioida. Kaikkia altistuneita ei pystytä tavoittamaan ja tartuntaketjuja tunnistamaan. Ketjuista pystyttiin tunnistamaan alkuviikosta 65-75 prosenttia.

– Tartuntamäärät ovat liian suuret meidän henkilöstökapasiteettiin suhteutettuna, Salonen kertoo.

Sairaalahoidossa olevien määrä on tällä hetkellä viisi, joista yksi on tehohoidossa. Vaikka määrä on pieni, kuormittaa yksikin sairaalahoidossa oleva potilas henkilökuntaa pitkien hoitojaksojensa vuoksi.

– Tällä hetkellä toimimme toimintakykymme ja henkilökunnan kestokyvyn rajoilla, Salonen huokaa.

Tästä jutusta voit lukea tuoreimmat tiedot koronavirustilanteesta Pohjanmaalla.