Kaupungin viestintä koronarokotusten jakamisesta on herättänyt keskustelua Heinolassa.
Kaupungin verkkosivuilla kerrotaan, että Päijät-Soten rokotukset eivät ole heinolalaisia varten, sillä perusterveydenhuolto, johon rokotukset kuuluvat, on kaupungin omassa hoidossa. Osa asukkaista on tulkinnut ohjeistuksen kieltona käydä rokotuksella esimerkiksi Lahdessa.
– Jos joku heinolalainen eksyy sinne, niin uskon, ettei häntä käännytetä sieltä pois. Emme voi kuitenkaan luvata, että sieltä saa rokotuksen, kommentoi terveydenhuollon palvelupäällikkö Marja-Liisa Kanerva Heinolan kaupungilta.
Kanervan mukaan rokotteen voi hakea muiltakin paikkakunnilta, mutta kaupungin on helpompi tilata rokotteita oikea määrä, jos heinolalaiset keskittävät rokotusten ottamisen kaupungin omiin rokotuspisteisiin.
Heinolassa rokotukset etenevät vauhdilla. Rokotuksia annetaan tällä hetkellä noin 200–250 henkilölle päivässä.
Heinolassa ei ole haluttu antaa kolmansia rokotuksia walk-in-pisteillä vaan pelkästään ajanvarauksen kautta. Päätöksen tarkoituksena on estää pitkien jonojen syntyminen rokotepisteisiin. Näin on haluttu suojata ikäihmisiä ja riskiryhmään kuuluvia.
Lisää Päijät-Hämeen uutisia Yle Areenassa: kuuntele, katsele ja lue mitä lähelläsi tapahtuu.