Pirkanmaalla kerrottiin keskiviikkona 593 uudesta koronatartunnasta. Tämä on toiseksi eniten koko epidemian aikana. Edellinen päiväkohtainen ennätys, 645 tartuntaa, tuli 29. joulukuuta viime vuonna.
Tautitapaukset ovat kovalla tasolla. Yhteensä epidemian aikana on varmistettu 23 456 tartuntaa, mutta tämä on vain osa todellisista tartunnoista.
Pirkanmaalla todettiin viime viikolla 3 222 tartuntaa. Tartunnan lähde selvisi vain 19 prosentissa tapauksista.
Pirkanmaan koronanyrkki esitti tiistaina tapahtuma- ja tilarajoituksiin jatkoa pienillä lievennyksillä.
Vähäisen riskin tilat, kuten yksilölajien harrastustilat, voisivat sen mukaan toimia normaalisti turva- ja hygieniavaatimukset huomioiden 8. tammikuuta alkaen. Virallisen päätöksen tekee aluehallintovirasto.
Kaikki lasten ja nuorten harrastusryhmien toiminta voisi edelleen jatkua. Korkean ja kohtalaisen riskin harrastus- ja virkistystilat pysyisivät edelleen suljettuina seuraavat kaksi viikkoa ajalla 8.–22. tammikuuta. Tämä koskisi esimerkiksi kuorolaulun, sisäliikuntapuistojen, kamppailulajien sekä joukkue- ja ryhmäliikunnan tiloja.
Lue lisää:
Pirkanmaan koronanyrkki esittää tapahtuma- ja tilarajoituksiin jatkoa pienin lievennyksin: kuntosalit saattavat aueta, teatterit pysyvät kiinni