Aluehallintovirasto on asettanut tiukennuksia Etelä-Pohjanmaan ja Vaasan sairaanhoitopiirien rajoitustoimiin.

Aluehallintovirasto määrää asiakas- ja yleisötiloista vastaavat toimijat järjestämään tilojen käyttö siten, että lähikontaktin aiheuttamaa koronatartunnan riskiä voidaan ehkäistä.

Tartuntatautilain pykälään 58 d perustuvassa päätöksessä toimija voi valita keinot velvoitteiden toteuttamiseksi.

Päätös tilojen käytöstä koskee laajasti erilaisia asiakas- ja yleisötiloja, kuten kauppoja, urheilutiloja, kirjastoja, museoita ja teattereita. Näissä voidaan esimerkiksi rajoittaa asiakasmäärää, porrastaa kävijöiden osallistumista tai tehdä tilaan ja asiakaspaikkojen sijoitteluun liittyviä järjestelyjä. Tietyn mittaisia turvavälejä päätöksessä ei kuitenkaan edellytetä.

Päätös on voimassa Etelä-Pohjanmaan ja Vaasan sairaanhoitopiirien kuntien alueella 7. tammikuuta alkaen ja kestää aina tammikuun loppuun saakka.

Ei vaikutuksia kokoontumisrajoituksiin

Uusi päätös ei vaikuta voimassa oleviin kokoontumisrajoituksiin, joiden perusteella Etelä-Pohjanmaalla on tällä hetkellä kielletty yli 20 henkilön ja Vaasan sairaanhoitopiirin alueella yli 10 henkilön yleisötilaisuudet ja yleiset kokoukset sisätiloissa.

Päätöstä ei sovelleta oppilaitosten toimintaan, varhaiskasvatukseen, ammattiurheilemiseen eikä yksityis- tai perhe-elämän piiriin kuuluvaan toimintaan.

Lasten ja nuorten harrastaminen saa jatkua

Päätös koskee asiakasmäärästä riippumatta urheilu-, liikunta-, huvi- ja virkistystoimintaan käytettyjä tiloja, kuten kuntosaleja, sisäliikuntatiloja ja yleisiä saunoja. Muiden tilojen osalta päätöstä on noudatettava, jos kyseessä on yli 10 henkilön sisätila tai yli 50 henkilön ulkotila.

Määräys tilojen käytöstä koskee myös esimerkiksi lasten ja nuorten harrastustoimintaa. Päätös ei kuitenkaan estä harrastamista, vaan toimintaa voi edelleen jatkaa terveysturvallisuustoimia lisäämällä. Toimijat voivat harkita esimerkiksi vanhempien oleskelun rajoittamista lasten harrastustiloissa.

Toimijan pitää tehdä kirjallinen suunnitelma ratkaisuistaan. Suunnitelma on pidettävä tiloissa asiakkaiden ja toimintaan osallistuvien nähtävillä.

Koronapassia voi vaatia

Tartuntatautilain 58 i mukaan toiminnanharjoittaja voi ottaa koronapassin käyttöön vaihtoehtona voimassa oleville koronarajoituksille. Koronapassin käyttöä on kuitenkin rajoitettu valtioneuvoston asetuksella määräaikaisesti 20. tammikuuta saakka.

Toiminnanharjoittaja voi kuitenkin myös asetuksen voimassa ollessa edellyttää koronapassia asiakkailta ja osallistujilta. Tällöin koronapassin käyttö ei kuitenkaan vapauta rajoituksesta, vaan tilojen haltijan tai toiminnanharjoittajan tulee noudattaa voimassa olevia rajoituksia.

Lue myös:

Pohjanmaan koronanäytteistä sekvensoitiin 12, joista puolet osoittautui omikroniksi – nopeasti leviävästä omikronista on tulossa pohjalaiskuntien valtavirus

Katso täältä maakuntasi koronavirustilanne ja kuinka se vaikuttaa arkeesi