Kymenlaaksolaiset hakeutuvat tällä hetkellä aktiivisesti kolmansiin koronarokotuksiin,
Runsaiden yhteydenottojen vuoksi rokotusten ajanvaraus on ruuhkautunut. Takaisinsoittoa voi joutua odottamaan noin kaksi viikkoa. Ajoittain ruuhkaa on myös ilman ajanvarausta järjestettävissä rokotustilaisuuksissa.
Toistaiseksi 3. annoksia saavat kaikki yli 50-vuotiaat, sekä lisäksi riskiryhmiin kuuluvat sekä sote-alalla työskentelevät, jotka ovat saaneet koronarokotuksensa lyhyellä rokotusvälillä.
Seuraavat vapaat ajat koronarokotukseen ajanvarauksen kautta ovat tammi-helmikuun vaihteessa.
Kymenlaaksossa otetaan käyttöön THL:n suositus lyhyemmästä rokotusvälistä toisen ja kolmannen koronarokotuksen välillä. 60 vuotta täyttäneille ja riskiryhmiin kuuluville kolmas rokoteannos voidaan antaa, kun toisesta rokotuksesta on kulunut 3–4 kuukautta. Alle 60-vuotiaille, jotka eivät kuulu riskiryhmiin, kolmatta rokoteannosta voidaan tarjota 4–6 kuukauden kuluttua toisesta annoksesta.
Kolmannen rokoteannoksen on saanut reilu neljännes yli 12-vuotiaista kymenlaaksolaisista.
Yli 40-vuotiaiden vuoro on pian
Kymsoten mukaan kolmansiin rokotuksiin hakeutuvat tällä hetkellä hekin, jotka eivät ole ikänsä puolesta vielä vuorossa.
THL suosittelee kolmannen koronarokoteannoksen tarjoamista jo kaikille yli 18-vuotiaille. Kymsotessa kolmosannoksia on kuitenkin päätetty jakaa ikäryhmittäin porrastettuina.
Kymsote pyytääkin, että nuoremmat ikäryhmät malttaisivat vielä mielensä.
– Toivomme, että nuoremmat ikäryhmät odottavat omaa vuoroaan, jotta vanhemmat ikäryhmät saadaan ensin suojattua. Vanhemmilla henkilöillä on usein kulunut myös pidempi aika kakkosrokotteesta, kuin nuoremmilla, johtajaylilääkäri Marja-Liisa Mäntymaa sanoo Kymsoten tiedotteessa.
40 vuotta täyttäneiden kolmannet koronarokotukset on tarkoitus aloittaa Kymenlaaksossa vielä tammikuun aikana.
Rokotteen voi pian saada myös työterveyden kautta
Kymenlaaksossa yksityisillä työterveyspalveluilla on mahdollisuus aloittaa koronarokotukset tammikuussa.
Sen uskotaan helpottavan myös Kymsoten pitkiksi venyneitä rokotusjonoja.
Jokainen työnantaja päättää kuitenkin itse, kuuluuko koronarokotus työntekijöille tarjottavaan työterveyssopimukseen. Työterveyspalvelut ovat yhteydessä asiakkaisiinsa ja kertovat, kun ajanvaraus on auki.
Kymsote toimittaa koronarokotevalmisteita työterveyspalveluiden käyttöön. Työterveyspalveluille tarjottava rokotevalmiste on Modernan Spikevax.