Raision terveysasemalla annetaan jatkossa ilman ajanvarausta ensimmäisiä, toisia ja kolmansia koronarokotuksia. Myös voimakkaasti immuunipuutteiset voivat hakea neljännen rokotteen, kertoo Raision kaupunki tiedotteessaan.

Ilman ajanvarausta rokotuksen voivat saada 12 vuotta täyttäneet ja sitä vanhemmat raisiolaiset ja ruskolaiset. Raision kaupunki vastaa Raision ja Ruskon yhteistoiminta-alueen rokotuksista.

Rokotuksia annetaan Raision terveysasemalla arkisin klo 9–15.30 saapumisjärjestyksessä vuoronumerolla. Rokotukseen ilmoittaudutaan ilmoittautumisautomaatilla, ja mukaan on hyvä ottaa henkilöllisyystodistus.

Rokotukseen voi myös varata ajan sähköisessä ajanvarauksessa raisio.terveytesi.fi tai puhelimitse omalta terveysasemalta. Varsinkin kolmansien rokotusten kohdalla ajanvaraus on edelleen toivottavaa, sillä rokotettava ryhmä on suuri.

Lasten rokotukset on edelleen keskitetty neuvoloihin, joista rokotuksen saa ajanvarauksella. Poikkeuksena on sunnuntai 16.1., jolloin rokotuksia annetaan Raision terveysasemalla. Myös tällöin rokotukseen pitää varata aika.