Vaasan Sport on mukana kahdentoista SM-liigaseuran rintamassa, joka on jättänyt yleisörajoituksia koskevan valituksen alueensa hallinto-oikeuteen.
Pohjois-Suomen hallinto-oikeus keskeytti välipäätöksellään viime torstaina aluehallintoviraston päätöksen yksilöliikuntatilojen sulkemisesta. Kyseinen päätös antoi lisäpontta myös jääkiekon SM-liigaseuroille, jotta ne hakisivat purkua kieltoon otteluiden järjestämisestä ilman yleisöä.
Vaasan Sportin toimitusjohtaja Tomas Kurténin mukaan tärkeintä olisi nyt saada nopeasti selkoa rajoituspäätöksiin. Niissä on ollut liikaa tulkinnan varaa ja erilaisia vaihtoehtoja.
– Kysymys ei ole siitä, että emme ymmärtäisi tautitilannetta ja sitä, että viranomaiset joutuvat tekemään tiettyjä ratkaisuja epidemian takia.
Tukipaketti tarvitaan nopeasti
Vaasan Sport joutuu pelaamaan otteluitaan ilman yleisöä ainakin 20. tammikuuta asti. Ottelua kohden tappiota tulee seuralle Kurténin mukaan noi 150 000 euroa.
– Talous on Vaasan Sportilla tällä hetkellä varmasti yhtä kurjalla tolalla kuin muillakin seuroilla.
Kurtén sanoo, että valituksillaan liigaseurat haluavat myös herättää keskustelua valtiovallan toimintatavoista. Hän huomauttaa, että rajut rajoituspäätökset vaikuttavat liiketoimintaan välittömästi ja siksi myös lupauksilla tukipaketeista pitäisi olla katetta.
– Tukipaketteja luvattiin, mutta niitä ei ainakaan vielä ole kuulunut. Kun valtiovalta rajaa mahdollisuuksia harjoittaa liiketoimintaa, se tuki pitäisi tulla nopeasti. Merkittävät kulut pyörivät koko ajan, siksi tukea ei voida odottaa puolta vuotta.
Aiheesta voi keskustella keskiviikkoon 5. tammikuuta kello 23 asti.
Lue myös:
Kaksitoista SM-liigaseuraa jättänyt valituksen alueensa hallinto-oikeuteen –"Pitää varautua siihen, että joitain viikkoja mennään aika sumussa"