Suomeen on tulossa koronarokotteita, joiden toivotaan kääntävän epäilijöiden päät – tämä uusista tulokkaista tiedetään
Novavaxin rokote sai myyntiluvan EU:ssa ennen joulua. Lääkeyritys on luvannut alustavasti toimittaa unionin alueelle 100 miljoonaa rokoteannosta vuoden 2022 ensimmäisellä neljänneksellä. Kysyimme asiantuntijoilta, miten tulokkaat eroavat jo markkinoilla olevista valmisteista ja mitä uusista rokotteista tiedetään nyt.
Norjalaisperheen lomasta Thaimaassa tuli painajainen, kun koronatestin tulos vei sairaalaeristykseen – suomalaisiakin määrätty eristykseen
Jos Thaimaahan saapuva matkailija saa koronatestistä positiivisen tuloksen, hänet määrätään pakolliseen eristykseen sairaalassa. Myös suomalaisia on joutunut sairaalaeristykseen. Marras-joulukuussa kaikkiaan kymmenet suomalaiset ovat antaneet positiivisen tuloksen koronatestissä Thaimaassa, kertoi Suomen Bangkokin-suurlähetystö Ylelle.
Kannattaako perusterveelle 5–11-vuotiaalle antaa koronarokote? Suomen linja on eri kuin Tanskan ja Yhdysvaltojen, ja THL kertoo, miksi
Helsingissä 5–11-vuotiaiden perusterveiden ensimmäiset rokotusajat varattiin loppuun nopeasti, mutta lisää on tulossa lähiaikoina.
Tutkijat löysivät yhteyden masennuksen ja tupakoinnin välille – "Ei ihminen siksi tupakoi, että se maistuisi niin hyvältä"
Suomi on matkalla kohti savuttomuutta vuoteen 2030 mennessä. Tupakointi on vähentynyt, mutta matkalla on yksi kasvava kuoppa: nikotiini. Tutkijat kertovat Ylen jutussa, että mitä suurempi tupakkariippuvuuden määrä on, sitä enemmän esiintyy masennusoireita.
Elena Vikströmin sukupuolta alettiin kummeksua vasta kun hän muutti opiskelemaan Ouluun – kotiseudullaan Puolangalla nainen sai olla oma itsensä
Glamourmalli Elena Vikströmillä on haave, jonka eteen hän on valmis tekemään paljon töitä. Hän haluaa samoille sivuille kuin Marilyn Monroe. Sukupuolenkorjauksen läpi käynyt Vikström kokee, että voi tehdä nyt sitä, mitä on aina halunnut.