Koronatilanteen kärjistyminen koettelee jälleen Jyväskylän seudun joukkoliikenteen taloudellista iskunkestokykyä, kun talven ja omikronmuunnoksen levittäytymisen myötä näkymät bussien matkustajamäärien kehityksestä alkaneena vuonna ovat muuttuneet jälleen kerran hyvin sumeiksi.
Syyskuussa laadittiin alkaneelle vuodelle talousarvio, joka perustuu laskelmaan, että matkustajamäärät kasvavat tänä vuonna 30 prosenttia viime vuoteen verrattuna ja lipputulot samaa tahtia.
– Paljon on nyt kiinni siitä, menevätkö koulut kevään kuluessa etäopetukseen ja miten paljon jäädään etätöihin. Se vaikuttaa matkustamiseen ja sitä kautta joukkoliikenteen talouteen, sanoo kaupungin joukkoliikennepäällikkö Ari Tuovinen.
Talousarvion ennusteesta jäätäneen jälkeen
Vielä joulukuun matkustajatilastoissa pahentunut epidemiatilanne ei näy, koska tartuntamäärät ampaisivat ylös ja rajoituksia kiristettiin vasta joulun hiljaisen kauden alla, jolloin matkustajia on normaalistikin tavallista vähemmän.
Tuovinen pitää kuitenkin todennäköisenä, että matkamäärät ovat keväällä pienempiä kuin miltä talousarviota tehtäessä näytti. Selvää on, että mikäli ennakoiduista matkustajamääristä jäädään paljon jälkeen, tuloja koskevat arviot eivät toteudu.
– Silloin joudutaan pohtimaan vuorotarjonnan vähentämistä tai pitää mennä kuntien kukkarolle. Ensin mainittua pidän epätodennäköisenä, Tuovinen sanoo ja painottaa, että lipunhintojen korotuksia pyritään viimeiseen asti välttämään.
Tilanne muuttuu, jos valtio tulee viime vuoden tapaan hätiin ja myöntää joukkoliikenteelle erityistä koronatukea. Tästä ei kuitenkaan toistaiseksi ole tietoa.
Uudistuksista ei luovuta
Ainakin Helsingin seudulla korona leviää sellaista vauhtia, että linja-autonkuljettajien sairaspoissaolojen takia joudutaan perumaan vuoroja. Jyväskylässä kuljettajien koronasairastumiset ovat toistaiseksi yksittäistapauksia, mutta varotoimiin on ryhdytty.
– Autoista on otettu etummaisia penkkejä pois käytöstä, jotta kuljettajien terveys työnsä äärellä voidaan turvata mahdollisimman hyvin, Tuovinen sanoo.
Koronatilanteen käänteestä huolimatta linja-autoihin suunnitellaan yhä myös uudistuksia, joilla pyritään jo lähitulevaisuudessa helpottamaan matkustamista. Tavoitteena on, että jo että ennen kesälomia busseissa voi maksaa näyttämällä maksupäätteelle pankkikorttia samalla tavalla kuin kaupan kassalla.
Lue lisää aiheesta:
Jyväskylän busseissa voi pian maksaa pankkikorttia vilauttamalla, matkustajamäärät yhä pahasti jäljessä normaalista
Linkin matkustajamäärät ovat vähentyneet huomattavasti: "Nyt on jo väläytelty mahdollisuutta siirtyä kesä- tai lauantaiaikatauluihin"