Sairaalahoitoa tarvitsevien koronapotilaiden määrä on kasvanut TAYSin erityisvastuualueella, johon kuuluvat Pirkanmaan lisäksi Kanta-Häme ja Etelä-Pohjanmaa.

3. tammikuuta julkaistun tilaston mukaan teholla on 9 potilasta. Heitä on vain yksi enemmän kuin päättyneen vuoden viimeisen päivän tilastossa.

Erikoissairaanhoidossa on koronapotilaita 39 eli kuusi enemmän, ja perusterveyden osastoilla 19 eli viisi enemmän kuin kolme päivää aiemmin. Yhteensä sairaalassa on koronan takia siis 12 potilasta enemmän.

Joulun aikoihin ja sen jälkeen on Pirkanmaalla kirjattu lähes päivittäin useita satoja tartuntoja.

Koko maan tehohoitopotilaiden määrä on 53, eli yksi vähemmän kuin 31.12.2021.

Lisää Pirkanmaan uutisia Ylen nettisivuilla ja Yle Areenassa. Kuuntele, katsele ja lue mitä lähelläsi tapahtuu.