Pääkaupunkiseudun koronakoordinaatioryhmä katsoo, että alueella käytössä olevia rajoitustoimia on välttämätöntä jatkaa tammikuun alkupuolen jälkeen. Helsingin kaupunki kertoo asiasta tiedotteessaan.

Koordinaatioryhmän mukaan koronavirustartuntojen määrä kasvaa pääkaupunkiseudulla nopeasti ja tartuntoja on enemmän kuin epidemian aiemmissa vaiheissa.

Positiivisten koronatestien osuus kaikista testatuista on ajoittain yli puolet, vaikka testiaikoja ei ole välttämättä ollut saatavissa kaikille oireisille, tiedotteessa kerrotaan. Myös sairaalakuormituksen todetaan nousseen merkittävästi.

Ryhmä suosittelee Etelä-Suomen aluehallintovirastolle, että tilarajoituksia jatkettaisiin kahdella viikolla niiden tämänhetkisen voimassaolon päättyessä 10. tammikuuta. Rajoitusten suositellaan koskevan edelleen seuraavia tiloja:

Rajoitukset eivät koronakoordinaatioryhmän suosituksen mukaan koskisi vuonna 2003 tai tämän jälkeen syntyneiden ohjattua harrastustoimintaa.

Yleisötilaisuusrajoitukset ovat pääkaupunkiseudulla voimassa tällä hetkellä 17. tammikuuta asti. Sisätiloissa järjestettäviä yleisötilaisuuksia koskevien rajoitusten jatkamista suositellaan myös tämän jälkeen kahdeksi viikoksi.

Voit keskustella aiheesta tiistaihin 4. tammikuuta kello 23:een saakka.

Lue seuraavaksi:

Uusimmat koronatiedot Suomesta ja maailmalta

Näin koronarajoitukset vaihtelevat eri puolilla Suomea: Yle kokosi yhteen muuttuneet rajoitukset, mitä saa ja mitä ei saa tehdä